torstai 29. syyskuuta 2011

Uusi ruokakokeilu

Munakoisoa alkoi tekeen mieli eilen, kun luin Pohojalaasta tasa-arvoa ja Irenen kokkailuja munakoisosta. Ostin kaks munakoisoa. Toinen päätyy lähiaikoina Irenen blogissa olevan ohjeen kera uuniin. Tänään päätin kokeilla itselleni aivan uutta sapuskaa. Mirza ghassemia.


 Munakoison suurena ystävänä olen monesti tuota reseptiä katsonut "sillä silmällä" ja nyt sitten kokeilin, kun olen vaihteeks yksin kotona vielä tämän illan. Liian vähän tuli omaan makuuni laitettua valkosipulin kynsiä. Laitoin viis ja minusta olisi saanut olla ainakin pari kynttä lisää. Ruuasta tulee munakoisolla ja tomaattimurskalla lisättyä "munakokkelia". Hyvää oli, vaikka ulkonäkö ei kummoinen ollut. Kenties, jos olisin tehnyt kaltatuista tomaateista ja jättänyt osan tomaateista paloiksi, olisi näköä ollut vähän enemmän. Ei se haitannut, hyvää se oli silti.


Ja hyvin pitää nälkää. Nyt vasta huomasin, että oliiviöljy jäi pois kurkkujen päältä. Ei haittaa, seuraavalla kerralla sitten.

Seuraavaksi ois tarkoitus laittaa focacciaa uuniin. Katsotaan, viitsiikö enää tänään vai meneekö se huomiselle. Veikkaan huomista, kun nyt ei tee mitään mieli ja jos tekee, jääkaapista löytyy vielä iltapalaks juustokakkua mutapohjalla. Täytteeseen laitoin hiukan vadelmia sekaan. 

Hiukkase on räävityn näköinen leipomus, mutta sen siitä saa, kun tekee tavallisessa kakkuvuoassa, eikä irtopohjavuoassa ja säilyttää muutaman päivän jääkaapissa. Omana syömisenä vielä menee ihan hyvin, mutta ei tuota vieraille tarjois. Alkuperäistä ohjetta vähän modasin kotona olevien ainesten avulla. Hyvää tuli, vaikkei mennyt aivan alkuperäisen ohjeen mukaan.

Kävin ulkona hakemassa puita ja huomasin terassille jääneen jonkin pienen roskikseen tarkoitetun pussin. Jokin lintu oli käynyt siellä nokkimassa ja oli löytänyt pienen muovipussukan, jonne olin joskus jemmannut yhden annoksen kaurapuuroa varten kaurahiutaleita. Pussi oli nokittu ja levitetty terassille. Sitten huomasin muutaman ison vetisen, sinapinrusehtavan läntin portaalla ja terassin kaiteella. Oli tainnut linnulle tulla ripaska ja kiire, kun oli viljan syömisen jälkeen nopeasti lähtenyt pois ja tarpeet tuli samantien. Olisi pitänyt kuva ottaa, mutta ehdin siivota ne pois ennen kuin kamera tuli mieleen. Näköjään linnuillakin nykyviljat vetää vatsan ripaskalle, kuten allekirjoittaneellekin.

Vielä vähän jatkoa aiempaan kirjoitukseen. MTV3:n makuja kirjoittaa artikkelin norjalaislääkäri Sofie Hexebergin kirjasta Ruoalla terveeksi . Minäkin suosittelen lukemaan tuon kirjan. On tosi hyvä. Maikkarin nettisivulta löytyy muutama Hexebergin ruokaohjekin . 
Olen joskus tehnyt tuota linkissä mainittua proteiinileipää. Seuraavalla kerralla jättäisin pellavansiementen osuuden aavistuksen pienemmäksi, suurentaisin muiden siementen osuutta ja kenties lisäisin jotain nestettä, kuten kermaa, maitoa, piimää tai creme fraichea aavistuksen lisää. Silloin leivästä tulisi aavistuksen mehukkaampi tuntuma. Oli kyllä tuollaisenaankin ihan ok ja syötävää.

4 kommenttia:

  1. Mitä kokkauksia ja leipomuksia! Vau! En ole aamiaista ehtinyt vielä syömään, en edes kahvia juomaan, niin tulipa nälkä. =D

    Pitääpä muuten kurpitsasta kokeilla tuollaista paistomössöä, en tiedä miten sitä kutsuisi. Jossain ravintoloissa se tulee lihan kylkiäisenä omalla hienolla nimellään... Heh! Vaikka paljon ollaan jo kurpitsoista tehtykin, niin yhä niitä riittää! =D

    VastaaPoista
  2. Kasvatittekos ihan tavallista kurpitsaa vai kesäkurpitsaa? Meillä jäi vallan tänä kesänä kaikki kasvatushommat pois. Jos sitten ensi kesänä?

    VastaaPoista
  3. Meillä oli tavallista, kesäkurpitsaa, ufokurpitsaa ja koristekurpitsaa. Ja kaikkea tuli PALJON. Samoin sipulia ja porkkanaa, retiisejä, tilliä, hernettä, tomaattia ja ananaskirsikoita... Eikä meidän kellari ole vieläkään valmis, eli mitään isompia säilytettäviä juttua ei voida tehdä. Makeaa piirakkaa, suolaista piirakkaa, keittoja... =D Ja maistuvat hyviltä, kun on 'omista' aineista tehtyjä juttuja! ;)

    VastaaPoista
  4. Minz, voi miten ahkeria olettekaan olleet. Melkein kateeksi käy. Ufokurpitsa on mulle aivan ufo juttu. En ole koskaan kuullutkaan moisesta.

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi.