Tänään lehtiotsikoissa on kovasti puhuttu siitä, ettei kova rasva paranna. Muun muassa Savon sanomissa ja Hesarissa.
Aika hauskoja otsikoita, kun aiemmin vouhkattiin siitä, miten tyydyttynyt rasva tappaa ja nyt sitten vedetään toista ääripäätä siitä, ettei kova rasva paranna. Melkoinen harppaus, etten sanoisi. Hieman kulmia nostattaa myös Pekka Puskan sanomiset siitä, että voin syöminen on ohimenevä muoti-ilmiö. Herranjestas sentään, jos voi ei tapa tai huononna terveyttä, kuten aiemmin on väitetty, pitäisikö sen voin nyt sitten yhtäkkiä jotenkin erityisesti parantaa. Mielestäni kyse on siitä, että voi on ihan hyvää ja sallittua syötävää, eikä tee hallaa terveydelle, kuten aiemmin on ihan pokkana asiantuntijoiden taholta väitetty. Voi on myös lämminveriselle ihmiselle ihan hyvää, suositeltavaa ja ravinteikasta rasvaa, joka ei hapetu kehossa.Voittaa ihan 6-0 nuo teolliset margikset. Taisin nyt tehdä vähän vääryyttä voille. Se voittaa selvästi reilummin kuin 6-0.
Hesarin artikkelista lainattua:"
Hän arvelee, että keskustelu hiilijalanjäljestä tukee voin kulutuksen vähentämistä.
"Nyt voin markkinamiehet puhuvat luonnollisuudesta. Mutta voin jalanjälki on aika kova, kun se tehdään lehmän kautta. Luulen, että se tulee puremaan."
Minä taas ihmettelen, miten ihmeessä rasvattoman maidon tai juuston hiilijalanjälki olisi jotenkin pienempi, kun kuitenkin sekin tavara tulee lehmästä. Näitä kuitenkin suositellaan syötäväksi vallan virallisissakin suosituksisssa. Niin ja mihin se maitorasva laitetaan, jos sitä ei saisi syödä. Myydään ruotsalaisille voipulaan? Tai venäläisille, kuten aiemminkin on tehty, kun venäläiset eivät ymmärtäneet, että "kova" rasva on pahasta. Oikeasti hiukan naurattaa tuo suomalainen ajattelun logiikka, jos ei olisi niin surullista.
Itse ajattelen, ettei voita tarvitse välttää, mutta ei senkään kanssa tarvitse lotrata, jos ei halua. Kun voita käyttää sopivasti (sopiva määrä minun mielestäni on selvästi suurempi määrä, kuin monen asiantuntijan mielestä) maun ja kylläisyyden antajana ruokiin, saa huomattavan paljon parempaa ruokaa, joka ei ole terveydelle haitaksi. Tämä ei sulje sitä asiaa pois, että myös muiden rasvojen saaminen esim. pähkinöistä, manteleista, avokadosta, oliiveista, oliiviöljystä ja rasvaisesta kalasta on terveydelle hyväksi.
Puska toteaa myös näin: ""Muoteja tulee ja menee. Mutta maailman kaikki asiantuntijayhteenvedot todistavat samaa. Voi ei ole yhtäkkiä muuttunut terveellisemmäksi kuin aikaisemmin", Puska sanoo"
Olen tuossa samaa mieltä, ettei voi ole yhtäkkiä muuttunut terveellisemmäksi kuin aikaisemmin. Samaa voita on syöty vuosisatoja ja voi on suht samaa kuin aiemminkin. Ainoastaan se, että asiantuntijat väittivät voita epäterveelliseksi ja kansa uskoi, on muuttunut parin viime vuoden aikana suuremmassa määrin.
Pekka Puska odottaa myös kovasti suomalaisten terveydestä kertovaa Finriski-tutkimusta. Saattaa olla että Pekka Puska ilahtuu, jos kansalaisten kolesteroli on noussut voin syömisen myötä. Pääsee sanomaan, että mitäs minä sanoin. Heh! Kolesterolin nousua usein tapahtuu, jos puhutaan kokonaiskolesta tai vaikkapa siitä pahiksesta LDL:stä. HDL:sta puhumattakaan. Tuskin tulevat tutkimaan, paljonko se oikeasti pahis trigly laski kansakunnalla. Triglyt on kuitenkin se osa kolesterolimittauksista, jolla on jonkinlainen osuus sydän- ja aivoinfarktihommeleihin muutaman sadan muun riskitekijän joukossa. Yleensä luonnollisia rasvoja syövillä kokonaiskolesteroli nousee jonkin verran, mutta ne oikeasti pahikset triglyt laskee erittäin huomattavasti. Lisäksi aiemmin pahiksena pidetyn LDL:n arvon nouseminen yleensä kertoo siitä, että LDL:n partikkelikoko nousee ja siitä tulee ns. terveellisempää kehoa ajatellen. Kunpa ihmiset uskaltaisivat ruveta vaatimaan kolesterolimittauksissa myös LDL:n partikkelikoon mittauksia.
Nyt jo hienoisella hihityksellä ja jännityksellä odotan, millä tavalla nuo asiat tulevat julkisuuteen Finriski-tutkimustulosten myötä.
Vastahan on suomalaisten tekemä mielisairaalatutkimus vedettu tutkijoiden toimesta ihan maan rakoon puuttellisen tutkimusmetodologian vuoksi ja tuohon tutkimukseen on vedottu rasvateorian kantavana pilarina vuosikausien ajan. Mielenkiinnolla jään odottamaan asiantuntijoiden seuraavia siirtoja. Saas nähdä, tuleeko mitään kommenttia esim suomalaisten lihavuus- tai diabetesbuumin vähenemisestä, jotka minusta ovat huomattavasti mielenkiintoisempia ja vaikuttavampia tuloksia, kuin pelkkä kokonaiskolesteroliarvojen tiirailu. Minä olen yksi niistä, jotka syövät voita ja silti paino laskee ja veriarvot kohenee. :D
Keski-ikäisen omenamahan turinoita mahankutistuksesta, diabeteksesta, ruuasta ym. tullakseen terveeksi tai ainakin terveemmäksi. Jorinaa taivaan ja maan väliltä.
perjantai 30. syyskuuta 2011
torstai 29. syyskuuta 2011
Uusi ruokakokeilu
Munakoisoa alkoi tekeen mieli eilen, kun luin Pohojalaasta tasa-arvoa ja Irenen kokkailuja munakoisosta. Ostin kaks munakoisoa. Toinen päätyy lähiaikoina Irenen blogissa olevan ohjeen kera uuniin. Tänään päätin kokeilla itselleni aivan uutta sapuskaa. Mirza ghassemia.
Munakoison suurena ystävänä olen monesti tuota reseptiä katsonut "sillä silmällä" ja nyt sitten kokeilin, kun olen vaihteeks yksin kotona vielä tämän illan. Liian vähän tuli omaan makuuni laitettua valkosipulin kynsiä. Laitoin viis ja minusta olisi saanut olla ainakin pari kynttä lisää. Ruuasta tulee munakoisolla ja tomaattimurskalla lisättyä "munakokkelia". Hyvää oli, vaikka ulkonäkö ei kummoinen ollut. Kenties, jos olisin tehnyt kaltatuista tomaateista ja jättänyt osan tomaateista paloiksi, olisi näköä ollut vähän enemmän. Ei se haitannut, hyvää se oli silti.
Ja hyvin pitää nälkää. Nyt vasta huomasin, että oliiviöljy jäi pois kurkkujen päältä. Ei haittaa, seuraavalla kerralla sitten.
Seuraavaksi ois tarkoitus laittaa focacciaa uuniin. Katsotaan, viitsiikö enää tänään vai meneekö se huomiselle. Veikkaan huomista, kun nyt ei tee mitään mieli ja jos tekee, jääkaapista löytyy vielä iltapalaks juustokakkua mutapohjalla. Täytteeseen laitoin hiukan vadelmia sekaan.
Hiukkase on räävityn näköinen leipomus, mutta sen siitä saa, kun tekee tavallisessa kakkuvuoassa, eikä irtopohjavuoassa ja säilyttää muutaman päivän jääkaapissa. Omana syömisenä vielä menee ihan hyvin, mutta ei tuota vieraille tarjois. Alkuperäistä ohjetta vähän modasin kotona olevien ainesten avulla. Hyvää tuli, vaikkei mennyt aivan alkuperäisen ohjeen mukaan.
Kävin ulkona hakemassa puita ja huomasin terassille jääneen jonkin pienen roskikseen tarkoitetun pussin. Jokin lintu oli käynyt siellä nokkimassa ja oli löytänyt pienen muovipussukan, jonne olin joskus jemmannut yhden annoksen kaurapuuroa varten kaurahiutaleita. Pussi oli nokittu ja levitetty terassille. Sitten huomasin muutaman ison vetisen, sinapinrusehtavan läntin portaalla ja terassin kaiteella. Oli tainnut linnulle tulla ripaska ja kiire, kun oli viljan syömisen jälkeen nopeasti lähtenyt pois ja tarpeet tuli samantien. Olisi pitänyt kuva ottaa, mutta ehdin siivota ne pois ennen kuin kamera tuli mieleen. Näköjään linnuillakin nykyviljat vetää vatsan ripaskalle, kuten allekirjoittaneellekin.
Vielä vähän jatkoa aiempaan kirjoitukseen. MTV3:n makuja kirjoittaa artikkelin norjalaislääkäri Sofie Hexebergin kirjasta Ruoalla terveeksi . Minäkin suosittelen lukemaan tuon kirjan. On tosi hyvä. Maikkarin nettisivulta löytyy muutama Hexebergin ruokaohjekin .
Olen joskus tehnyt tuota linkissä mainittua proteiinileipää. Seuraavalla kerralla jättäisin pellavansiementen osuuden aavistuksen pienemmäksi, suurentaisin muiden siementen osuutta ja kenties lisäisin jotain nestettä, kuten kermaa, maitoa, piimää tai creme fraichea aavistuksen lisää. Silloin leivästä tulisi aavistuksen mehukkaampi tuntuma. Oli kyllä tuollaisenaankin ihan ok ja syötävää.
Munakoison suurena ystävänä olen monesti tuota reseptiä katsonut "sillä silmällä" ja nyt sitten kokeilin, kun olen vaihteeks yksin kotona vielä tämän illan. Liian vähän tuli omaan makuuni laitettua valkosipulin kynsiä. Laitoin viis ja minusta olisi saanut olla ainakin pari kynttä lisää. Ruuasta tulee munakoisolla ja tomaattimurskalla lisättyä "munakokkelia". Hyvää oli, vaikka ulkonäkö ei kummoinen ollut. Kenties, jos olisin tehnyt kaltatuista tomaateista ja jättänyt osan tomaateista paloiksi, olisi näköä ollut vähän enemmän. Ei se haitannut, hyvää se oli silti.
Ja hyvin pitää nälkää. Nyt vasta huomasin, että oliiviöljy jäi pois kurkkujen päältä. Ei haittaa, seuraavalla kerralla sitten.
Seuraavaksi ois tarkoitus laittaa focacciaa uuniin. Katsotaan, viitsiikö enää tänään vai meneekö se huomiselle. Veikkaan huomista, kun nyt ei tee mitään mieli ja jos tekee, jääkaapista löytyy vielä iltapalaks juustokakkua mutapohjalla. Täytteeseen laitoin hiukan vadelmia sekaan.
Hiukkase on räävityn näköinen leipomus, mutta sen siitä saa, kun tekee tavallisessa kakkuvuoassa, eikä irtopohjavuoassa ja säilyttää muutaman päivän jääkaapissa. Omana syömisenä vielä menee ihan hyvin, mutta ei tuota vieraille tarjois. Alkuperäistä ohjetta vähän modasin kotona olevien ainesten avulla. Hyvää tuli, vaikkei mennyt aivan alkuperäisen ohjeen mukaan.
Kävin ulkona hakemassa puita ja huomasin terassille jääneen jonkin pienen roskikseen tarkoitetun pussin. Jokin lintu oli käynyt siellä nokkimassa ja oli löytänyt pienen muovipussukan, jonne olin joskus jemmannut yhden annoksen kaurapuuroa varten kaurahiutaleita. Pussi oli nokittu ja levitetty terassille. Sitten huomasin muutaman ison vetisen, sinapinrusehtavan läntin portaalla ja terassin kaiteella. Oli tainnut linnulle tulla ripaska ja kiire, kun oli viljan syömisen jälkeen nopeasti lähtenyt pois ja tarpeet tuli samantien. Olisi pitänyt kuva ottaa, mutta ehdin siivota ne pois ennen kuin kamera tuli mieleen. Näköjään linnuillakin nykyviljat vetää vatsan ripaskalle, kuten allekirjoittaneellekin.
Vielä vähän jatkoa aiempaan kirjoitukseen. MTV3:n makuja kirjoittaa artikkelin norjalaislääkäri Sofie Hexebergin kirjasta Ruoalla terveeksi . Minäkin suosittelen lukemaan tuon kirjan. On tosi hyvä. Maikkarin nettisivulta löytyy muutama Hexebergin ruokaohjekin .
Olen joskus tehnyt tuota linkissä mainittua proteiinileipää. Seuraavalla kerralla jättäisin pellavansiementen osuuden aavistuksen pienemmäksi, suurentaisin muiden siementen osuutta ja kenties lisäisin jotain nestettä, kuten kermaa, maitoa, piimää tai creme fraichea aavistuksen lisää. Silloin leivästä tulisi aavistuksen mehukkaampi tuntuma. Oli kyllä tuollaisenaankin ihan ok ja syötävää.
Miten se sitten syö?
Verensokerit pysyy aika hyvin kuosissa ns. vanhanaikaisella diabetekseen sairastuneen ruokavaliolla. Eli vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Tuolla ruokavaliolla diabetesta hoidettiin ennen insuliinin keksimistä. Ihmiset pysyivät ruokavalion avulla kohtuullisen hyvässä kunnossa. Näin toimi mummonikin vuosikymmeniä sitten.
Rebecca W. Oppenheimer on kirjoittanut vuonna 1917 kirjan Diabetic Cookery - Recipies and menus.
Kirjasta käy hyvin selville se, miten diabeetikoita käsketään välttämään sokeria ja viljatuotteita ja ruualla suositellaan käytettäväksi voita. Kun lukee kirjan esipuheen ja selaa tuota kirjaa nuolinäppäimillä näkee selvästi, miten aiemmin diabeetikoita hoidettiin ruokavaliolla. Tuollaiseen ruokavalioon minä uskon enkä siihen mitä nykyisin diabeetikoille suositellaan syötäväksi, koska sellainen syöminen ajaa väistämättä sairautta pikkuhiljaa pidemmälle ja huonommalle tolalle. Se on kuulemma normaali sairauden kulku. Totta kai on, jos ravitsemus on koko ajan pielessä eikä auta hoitamaan tautia.
Syön hyvin vanhanaikaisesti, vaikka kaikki mediassa puhuvat karppauksesta muotihömppädieettinä. Minun ruokavalioon kuuluu sellaset tuotteet jotka isoäidin isoäitikin olisi tunnistanut ruuaksi. Perusraakatuotteita ilman suuria lisäainekuormia. Teen sapuskat itse lähes alusta loppuun. Vähähiilihydraattinen ruokavalio on hyvin vanhanaikainen tapa syödä, lisäksi sellainen tapa syödä, johon ihmiskeho on vuosituhansien aikana tottunut, vaikka nykyisin tällaista tapaa syödä pidetään jopa asiantuntijoiden toimesta huuhaana. Pistää hieman arvioimaan ja ihmettelemään kyseisen asiantuntijan asiantuntijuutta.
Tällaista ruokavaliota suositeltiin jo 1800-luvulla, jolloin englantilainen hautausurakoitsija William Banting sai kehotuksen lääkäriltään laihduttaa vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Onnistuttuaan William Banting kirjoitti lehtisen noudattamastaan ruokavaliosta ja teki sitä näin tunnetuksi. Jopa ruotsinkielen sana laihduttaa (banta) on tullut Bantingin nimestä. Sen verran suuri merkitys Bantingin opeilla oli.
Toiset saa pudottaa painoaan vähärasvaisella ruokavaliolla tai kevytmargariineja ja rasvattomia maitotuotteita käyttäen jos niin haluavat. Minun kohdallani se tie tuli kuljettua loppuun. Olen palannut vanhanaikaisen syömisen malliin, jota on noudatettu ennen rasvahysterian maihinnousua. Ancel Keys sai Amerikan rasvahysterian valtaan ja kun suomalaiset ravitsemussuositukset tulevat pitkälti amerikan suunnalta, ei ihme, että vähärasvaisen ruokavalion ja kevyttuotteiden suosittelu maassamme on johtanut ennennäkemättömään lihavuus- ja diabetesbuumiin. Esim. monet keski-euroopan maat eivät lähteneet tuohon rasvattomuushypeen mukaan ja siellä ei olekaan samanlaista lihavuus- ja diabetesongelmaa kuin meillä.
Media saa minun puolestani repiä vaikka mitä otsikoita muotihuuhaadieetistä. Täytyyhän mediankin jostain tulonsa saada. Harmi vain, että niin moni uskoo tuohon propagandaan. Minun vhh:ni, karppaukseni on hyvin vanhanaikainen ja ihmiskeholle terveellinen ja sopiva tapaa syödä, vaikka media kirkuu vallan toisenlaisia raflaavia huuhaaotsikoita.
Vaikka syömistapani on tuollainen "vanhanaikainen", siihen kuuluu voin ja kerman lisäksi myös hieman siemeniä, manteleita, avokadoja, oliiveja, rasvaisia kaloja jne.Rasvoja tulee hyvin monipuolisesti ja monesta lähteestä. Ei pelkkää kermaa lorottamalla.
Rebecca W. Oppenheimer on kirjoittanut vuonna 1917 kirjan Diabetic Cookery - Recipies and menus.
Kirjasta käy hyvin selville se, miten diabeetikoita käsketään välttämään sokeria ja viljatuotteita ja ruualla suositellaan käytettäväksi voita. Kun lukee kirjan esipuheen ja selaa tuota kirjaa nuolinäppäimillä näkee selvästi, miten aiemmin diabeetikoita hoidettiin ruokavaliolla. Tuollaiseen ruokavalioon minä uskon enkä siihen mitä nykyisin diabeetikoille suositellaan syötäväksi, koska sellainen syöminen ajaa väistämättä sairautta pikkuhiljaa pidemmälle ja huonommalle tolalle. Se on kuulemma normaali sairauden kulku. Totta kai on, jos ravitsemus on koko ajan pielessä eikä auta hoitamaan tautia.
Syön hyvin vanhanaikaisesti, vaikka kaikki mediassa puhuvat karppauksesta muotihömppädieettinä. Minun ruokavalioon kuuluu sellaset tuotteet jotka isoäidin isoäitikin olisi tunnistanut ruuaksi. Perusraakatuotteita ilman suuria lisäainekuormia. Teen sapuskat itse lähes alusta loppuun. Vähähiilihydraattinen ruokavalio on hyvin vanhanaikainen tapa syödä, lisäksi sellainen tapa syödä, johon ihmiskeho on vuosituhansien aikana tottunut, vaikka nykyisin tällaista tapaa syödä pidetään jopa asiantuntijoiden toimesta huuhaana. Pistää hieman arvioimaan ja ihmettelemään kyseisen asiantuntijan asiantuntijuutta.
Tällaista ruokavaliota suositeltiin jo 1800-luvulla, jolloin englantilainen hautausurakoitsija William Banting sai kehotuksen lääkäriltään laihduttaa vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Onnistuttuaan William Banting kirjoitti lehtisen noudattamastaan ruokavaliosta ja teki sitä näin tunnetuksi. Jopa ruotsinkielen sana laihduttaa (banta) on tullut Bantingin nimestä. Sen verran suuri merkitys Bantingin opeilla oli.
Toiset saa pudottaa painoaan vähärasvaisella ruokavaliolla tai kevytmargariineja ja rasvattomia maitotuotteita käyttäen jos niin haluavat. Minun kohdallani se tie tuli kuljettua loppuun. Olen palannut vanhanaikaisen syömisen malliin, jota on noudatettu ennen rasvahysterian maihinnousua. Ancel Keys sai Amerikan rasvahysterian valtaan ja kun suomalaiset ravitsemussuositukset tulevat pitkälti amerikan suunnalta, ei ihme, että vähärasvaisen ruokavalion ja kevyttuotteiden suosittelu maassamme on johtanut ennennäkemättömään lihavuus- ja diabetesbuumiin. Esim. monet keski-euroopan maat eivät lähteneet tuohon rasvattomuushypeen mukaan ja siellä ei olekaan samanlaista lihavuus- ja diabetesongelmaa kuin meillä.
Media saa minun puolestani repiä vaikka mitä otsikoita muotihuuhaadieetistä. Täytyyhän mediankin jostain tulonsa saada. Harmi vain, että niin moni uskoo tuohon propagandaan. Minun vhh:ni, karppaukseni on hyvin vanhanaikainen ja ihmiskeholle terveellinen ja sopiva tapaa syödä, vaikka media kirkuu vallan toisenlaisia raflaavia huuhaaotsikoita.
Vaikka syömistapani on tuollainen "vanhanaikainen", siihen kuuluu voin ja kerman lisäksi myös hieman siemeniä, manteleita, avokadoja, oliiveja, rasvaisia kaloja jne.Rasvoja tulee hyvin monipuolisesti ja monesta lähteestä. Ei pelkkää kermaa lorottamalla.
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
Kuka missä milloin?
Tässä tulee vähän alkuspeksejä, joista lähdetään ja on lähdetty liikkeelle.
Nuorimman lapseni syntymän jälkeen laihdutin itseni hoikaksi kävelemällä paljon lasten kanssa ja syömällä hieman pienempiä annoksia tavallista normaalirasvaista kotiruokaa. Jopa lähes normaalipainon alarajalle asti. Paino pysyi normaalina kolmisen vuotta mutta alkoi kilo kerrallaan nousta lähdettyäni hoitovapaalta töihin. Tällöin kuvion tulivat kevyttuotteet. Tästä on aikaa reilut viitisentoista vuotta.
Muutamaa kiloa lähdin pudottamaan Painonvartijoihin. Tällöin olin vielä hyvinkin normaalipainoinen. Sain pari kolme kiloa pois. Tulivat kuitenkin kavereineen takaisin. Tätä jatkui vuosikaudet. Aina menin uudelleen Painonvartijoihin aina suuremman painon kanssa kuin aikaisemmin. Vaikka olin miten tarkka paikkarilainen ja vahtasin pojot ja söin varmasti kevyttä ruokaa. Rasvatonta ja mautonta, josta oli sanottava, että siitä tykkää. Joistain ruoista tykkäsin, monista en. Silti kevyttuotteet olivat meillä jokapäiväistä murkinaa. Ja paino nousi.
Tuli kokeiltua Herbalifet, Cambridget, Nutriletit sun muut hömpät ja paino vain nousi. Noita pusseja en koskaan pystynyt syömään kahta kolmea päivää kauemmin, kun halusin syödä kunnon ruokaa. Sitten nousi verenpaine, johon lääkitys, sen jälkeen kilpirauhasen vajaatoiminta, joka muhi hoitamattomana vuosikaudet. Lisää painoa. Pidin vuosikausia ruokapäiväkirjaa ja tiedän taatusti syöneeni terveellisesti virallisen mittapuun mukaan.
Kunnes. Pam! Diabetes! Kiva joo! Minulle? Siis mitä?
Minulle, joka olin syönyt terveellisesti, paljon kasviksia, hedelmiä, marjoja, rypsiöljyä, kasvimargariineja, paljon kuituista ruisleipää, kaurapuuroa, perunaa, täysjyväpastaa, rasvatonta lihaa, kanaa, kalaa, kananmunaa kohtuudella (2-3 viikossa) ja rasvattomia maitotuotteita ja kevytjuustoja vuosikaudet. Minulle oli uskoteltu, että tällainen ruokavalio auttaa diabeteksen ehkäisyssä ja rasva edesauttaa diabeteksen syntymistä.
Meillä oli kotona aina säännölliset ruoka-ajat lapsena. Ruoka oli tiettyyn aikaan. Kerran viikossa saatiin saunalimskat. 0.33 pullot sokerilimsaa. Joinain päivinä saatiin nallekarkkia tai kermakarkkeja, mutta nekin satunnaisesti. Sama jatkui kun sain omia lapsia. Aina syötiin aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Tein töistä tultua kunnon ruoan kotona eikä meillä syöty eineksiä, en leiponut sokerisia pullia viikoittain, vaan kenties kerran, korkeintaan pari kuukaudessa tai ylipäätään paljon mitään makeita leivonnaisia, kun suolaiset piirakat oli enemmän koko perheen mieleen. Karkkia ja jäätelöäkin syötiin maltillisesti, koska lapsetkaan eivät olleet makean perään. Aika mallikasta, eikö, mitä tulee virallisten suosittelujen noudattamiseen. Lautasella oli lautasmallin mukaisesti aina myös salaattia.
Toki söin noin, koska mummollani oli kakkostyypin diabetes ja tiesin sukurasitteen olevan olemassa ja tuollaista syömistapaa asiantuntijat suosittelivat. Tiesin, että painon on pudottava, muuten sieltä kulman takaa hyökkää diabetes. Mutta minkäs teet, kun paino ei pudonnut vaan nousi kaikesta huolellisesta vuosikausien yrittämisestä ja kalorien laskemisista huolimatta.
Sitten kun sain diabetes-diagnoosin tulin äärimmäisen vihaiseksi. Minua oli huijattu. Terveelliseksi sanotulla ruokavaliolla en saanut painoa kuriin enkä välttynyt diabetekselta.
Ensimmäisen äimistykseni koin kun kävin ostamassa verensokerimittarin vähän ennen diabetes-diagnoosia. Luin saamastani vihkosesta hiilihydraateista ja insuliinista. Insuliinihoitoisella ensin piti päättää, montako hiilihydraattia syö, jotta voi pistää sopivan määrän myrkkyä kroppaan. Ei mennyt sitten ollenkaan meikäläisen jakeluun tuo homma, koska lapsuudestani muistin mummoni toimineen aivan toisella tavalla. Ei syönyt sokeria, ei pullaa, ei kaakkuja, ruisleipäpalasen söi, mutta sekin oli pieni, runsas voikerros päällä ja jotain leikkelettä ja kasvista. Sanottakoon, että mummoni oli sairaalassa kokkina aktiivityöaikoinaan ja tiesi, miten pitää syödä sen ajan tiedon mukaan. Tunsi myös erilaiset ruokavaliot hyvin. Olin mummoni ensimmäinen lapsenlapsi ja tärkeä mummolle. Siksi kuulin paljon juttuja myös ravitsemuksesta. Ristiriita nykyisen tiedon ja lapsuudessa omaksumani tiedon välillä oli valtavan hurja. Niinpä aloin etsiä tietoa. Kirjoista, netistä jne.
Nykyisin sanotaan ja ohjeistetaan, ettei diabeetikon tarvitse luopua mistään, kun on niin hyvät lääkkeet ja diabeetikkokin saa elää normaalia elämää ilman ruokarajoitteita tai dieettejä. Mitä hittiä se sitten on, että kulkee piikit ja mittarit mukana ja aina aikoessaan syödä jotain pistelee itseään. Ja jos lääkkeet toimii, niin miksi niin monella diabeetikolla on munuaisongelmia, näön menetystä ja amputaatioita. Ei mennyt mun tajuntaan tämä homma ja logiikka lainkaan.
Olen sen verran yksinkertaisella logiikalla varustettu viidenkymmenen virstanpylvään ohittanut täti-ihminen, ettei tuollainen nykyaikainen logiikka uppoa tämän naisen naisenlogiikan ymmärrykseen.
Minusta tuli kansalaistottelematon. Vaihdon kevyttuotteet normaalituotteisiin, luonnollisiin rasvoihin vaikka lähtövaiheessa BMI oli huikeat 52.2. Nyt 48.9. Suunta on selvästi oikea ja matka jatkukoon.
En juuri piittaa nykyisistä virallisista jorinoista, vaan tarkastelen omaa oloani, verensokereitani ja syömisiä ihan lahjomattoman verensokerimittauksen avulla. Muita terveysarvoja tarkastellaan verikokein. Tavoitteena on pitää verensokeri mahdollisimman vakaana ja näin välttyä diabeteksen liitännäissairauksilta; amputaatioilta, sokeutumiselta; hermovaurioilta, munuaisongelmilta jne mahdollisimman pitkään tai jopa välttää ne kokonaan.
Tämä tie on mielestäni paljon loogisempaa ja simppelimpää omahoitoa kuin luvassa olevien piikkien kanssa puljaaminen.
Nuorimman lapseni syntymän jälkeen laihdutin itseni hoikaksi kävelemällä paljon lasten kanssa ja syömällä hieman pienempiä annoksia tavallista normaalirasvaista kotiruokaa. Jopa lähes normaalipainon alarajalle asti. Paino pysyi normaalina kolmisen vuotta mutta alkoi kilo kerrallaan nousta lähdettyäni hoitovapaalta töihin. Tällöin kuvion tulivat kevyttuotteet. Tästä on aikaa reilut viitisentoista vuotta.
Muutamaa kiloa lähdin pudottamaan Painonvartijoihin. Tällöin olin vielä hyvinkin normaalipainoinen. Sain pari kolme kiloa pois. Tulivat kuitenkin kavereineen takaisin. Tätä jatkui vuosikaudet. Aina menin uudelleen Painonvartijoihin aina suuremman painon kanssa kuin aikaisemmin. Vaikka olin miten tarkka paikkarilainen ja vahtasin pojot ja söin varmasti kevyttä ruokaa. Rasvatonta ja mautonta, josta oli sanottava, että siitä tykkää. Joistain ruoista tykkäsin, monista en. Silti kevyttuotteet olivat meillä jokapäiväistä murkinaa. Ja paino nousi.
Tuli kokeiltua Herbalifet, Cambridget, Nutriletit sun muut hömpät ja paino vain nousi. Noita pusseja en koskaan pystynyt syömään kahta kolmea päivää kauemmin, kun halusin syödä kunnon ruokaa. Sitten nousi verenpaine, johon lääkitys, sen jälkeen kilpirauhasen vajaatoiminta, joka muhi hoitamattomana vuosikaudet. Lisää painoa. Pidin vuosikausia ruokapäiväkirjaa ja tiedän taatusti syöneeni terveellisesti virallisen mittapuun mukaan.
Kunnes. Pam! Diabetes! Kiva joo! Minulle? Siis mitä?
Minulle, joka olin syönyt terveellisesti, paljon kasviksia, hedelmiä, marjoja, rypsiöljyä, kasvimargariineja, paljon kuituista ruisleipää, kaurapuuroa, perunaa, täysjyväpastaa, rasvatonta lihaa, kanaa, kalaa, kananmunaa kohtuudella (2-3 viikossa) ja rasvattomia maitotuotteita ja kevytjuustoja vuosikaudet. Minulle oli uskoteltu, että tällainen ruokavalio auttaa diabeteksen ehkäisyssä ja rasva edesauttaa diabeteksen syntymistä.
Meillä oli kotona aina säännölliset ruoka-ajat lapsena. Ruoka oli tiettyyn aikaan. Kerran viikossa saatiin saunalimskat. 0.33 pullot sokerilimsaa. Joinain päivinä saatiin nallekarkkia tai kermakarkkeja, mutta nekin satunnaisesti. Sama jatkui kun sain omia lapsia. Aina syötiin aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Tein töistä tultua kunnon ruoan kotona eikä meillä syöty eineksiä, en leiponut sokerisia pullia viikoittain, vaan kenties kerran, korkeintaan pari kuukaudessa tai ylipäätään paljon mitään makeita leivonnaisia, kun suolaiset piirakat oli enemmän koko perheen mieleen. Karkkia ja jäätelöäkin syötiin maltillisesti, koska lapsetkaan eivät olleet makean perään. Aika mallikasta, eikö, mitä tulee virallisten suosittelujen noudattamiseen. Lautasella oli lautasmallin mukaisesti aina myös salaattia.
Toki söin noin, koska mummollani oli kakkostyypin diabetes ja tiesin sukurasitteen olevan olemassa ja tuollaista syömistapaa asiantuntijat suosittelivat. Tiesin, että painon on pudottava, muuten sieltä kulman takaa hyökkää diabetes. Mutta minkäs teet, kun paino ei pudonnut vaan nousi kaikesta huolellisesta vuosikausien yrittämisestä ja kalorien laskemisista huolimatta.
Sitten kun sain diabetes-diagnoosin tulin äärimmäisen vihaiseksi. Minua oli huijattu. Terveelliseksi sanotulla ruokavaliolla en saanut painoa kuriin enkä välttynyt diabetekselta.
Ensimmäisen äimistykseni koin kun kävin ostamassa verensokerimittarin vähän ennen diabetes-diagnoosia. Luin saamastani vihkosesta hiilihydraateista ja insuliinista. Insuliinihoitoisella ensin piti päättää, montako hiilihydraattia syö, jotta voi pistää sopivan määrän myrkkyä kroppaan. Ei mennyt sitten ollenkaan meikäläisen jakeluun tuo homma, koska lapsuudestani muistin mummoni toimineen aivan toisella tavalla. Ei syönyt sokeria, ei pullaa, ei kaakkuja, ruisleipäpalasen söi, mutta sekin oli pieni, runsas voikerros päällä ja jotain leikkelettä ja kasvista. Sanottakoon, että mummoni oli sairaalassa kokkina aktiivityöaikoinaan ja tiesi, miten pitää syödä sen ajan tiedon mukaan. Tunsi myös erilaiset ruokavaliot hyvin. Olin mummoni ensimmäinen lapsenlapsi ja tärkeä mummolle. Siksi kuulin paljon juttuja myös ravitsemuksesta. Ristiriita nykyisen tiedon ja lapsuudessa omaksumani tiedon välillä oli valtavan hurja. Niinpä aloin etsiä tietoa. Kirjoista, netistä jne.
Nykyisin sanotaan ja ohjeistetaan, ettei diabeetikon tarvitse luopua mistään, kun on niin hyvät lääkkeet ja diabeetikkokin saa elää normaalia elämää ilman ruokarajoitteita tai dieettejä. Mitä hittiä se sitten on, että kulkee piikit ja mittarit mukana ja aina aikoessaan syödä jotain pistelee itseään. Ja jos lääkkeet toimii, niin miksi niin monella diabeetikolla on munuaisongelmia, näön menetystä ja amputaatioita. Ei mennyt mun tajuntaan tämä homma ja logiikka lainkaan.
Olen sen verran yksinkertaisella logiikalla varustettu viidenkymmenen virstanpylvään ohittanut täti-ihminen, ettei tuollainen nykyaikainen logiikka uppoa tämän naisen naisenlogiikan ymmärrykseen.
Minusta tuli kansalaistottelematon. Vaihdon kevyttuotteet normaalituotteisiin, luonnollisiin rasvoihin vaikka lähtövaiheessa BMI oli huikeat 52.2. Nyt 48.9. Suunta on selvästi oikea ja matka jatkukoon.
En juuri piittaa nykyisistä virallisista jorinoista, vaan tarkastelen omaa oloani, verensokereitani ja syömisiä ihan lahjomattoman verensokerimittauksen avulla. Muita terveysarvoja tarkastellaan verikokein. Tavoitteena on pitää verensokeri mahdollisimman vakaana ja näin välttyä diabeteksen liitännäissairauksilta; amputaatioilta, sokeutumiselta; hermovaurioilta, munuaisongelmilta jne mahdollisimman pitkään tai jopa välttää ne kokonaan.
Tämä tie on mielestäni paljon loogisempaa ja simppelimpää omahoitoa kuin luvassa olevien piikkien kanssa puljaaminen.
tiistai 27. syyskuuta 2011
Kakkoskaveri matkaseurana
Olen noin vuosi sitten sairastunut aikuistyypin eli tyypin 2 diabetekseen. Tai diagnoosi tehtiin silloin. Todennäköisesti tauti on muhinut pidempään - ainakin joitain vuosia - aiemmasta väsymyksestä päätellen.
Koetan tämän blogin avulla yrittää pitää itselleni jonkinlaista päiväkirjantapaista siitä, missä mennään. Mukaan saa tulla muutkin kohtalotoverit ja miksei muutkin sivustaseuraajat. Yhdessä on mukavampaa, kuin jorista joutavia aivan yksinään. Nämä mun jutut on enemmänkin sellaisia jorinoita tai turinoita, ettei kannata niin kovasti kieliasuun kiinnittää huomiota, kun en jaksa siihen kiinnittää itsekään tarpeeksi huomiota. Kirjoitan omia ajatuksiani ja havaintojani muistiin ja niissä asioissa pääpaino ei tule olemaan kirjoittamisen muotoseikoilla. Enemmänkin turinatyylillä mennään.
Tavoitteena on päästä lääkkeistä ja saada paino putoamaan. Sanalla sanoen, tulla terveeks. Niin terveeks, kuin näillä alkuspekseillä on mahdollista. Samalla välttää useimmat diabetekseen liitetyt liitännäissairaudet. Toisena isona tavoitteena on se, ettei tarvitsisi ainakaan insuliinihoitoja aloittaa, ellei kokonaan lääkkeetön elämä toteudu. Vielä olen selvinnyt metformiinilla. Toivo ja usko elää, että kunhan saan painoa alaspäin, myös lääkityksen tarve pienenee - jopa kokonaan. Tässä on se motivaation siemen, joka laittaa ja kannustaa eteenpäin.
Apukeinona tässä taistelussa on nykytermistöllä vhh-ruokavalio, LCHF, karppaus. Todellisuudessa pari sataa vuotta vanha diabeetikkojen ruokavaliohoito. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Sitten kun vielä saisi blogiasetukset kohilleen.
Koetan tämän blogin avulla yrittää pitää itselleni jonkinlaista päiväkirjantapaista siitä, missä mennään. Mukaan saa tulla muutkin kohtalotoverit ja miksei muutkin sivustaseuraajat. Yhdessä on mukavampaa, kuin jorista joutavia aivan yksinään. Nämä mun jutut on enemmänkin sellaisia jorinoita tai turinoita, ettei kannata niin kovasti kieliasuun kiinnittää huomiota, kun en jaksa siihen kiinnittää itsekään tarpeeksi huomiota. Kirjoitan omia ajatuksiani ja havaintojani muistiin ja niissä asioissa pääpaino ei tule olemaan kirjoittamisen muotoseikoilla. Enemmänkin turinatyylillä mennään.
Tavoitteena on päästä lääkkeistä ja saada paino putoamaan. Sanalla sanoen, tulla terveeks. Niin terveeks, kuin näillä alkuspekseillä on mahdollista. Samalla välttää useimmat diabetekseen liitetyt liitännäissairaudet. Toisena isona tavoitteena on se, ettei tarvitsisi ainakaan insuliinihoitoja aloittaa, ellei kokonaan lääkkeetön elämä toteudu. Vielä olen selvinnyt metformiinilla. Toivo ja usko elää, että kunhan saan painoa alaspäin, myös lääkityksen tarve pienenee - jopa kokonaan. Tässä on se motivaation siemen, joka laittaa ja kannustaa eteenpäin.
Apukeinona tässä taistelussa on nykytermistöllä vhh-ruokavalio, LCHF, karppaus. Todellisuudessa pari sataa vuotta vanha diabeetikkojen ruokavaliohoito. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Sitten kun vielä saisi blogiasetukset kohilleen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)