Voi taivahan talikynttilät

... Enpä voi paremmin sanoa luettuani hesarin kuukausiliitteen juttua. Uusi blogautuksen aihe tulikin aiemmin, kuin ajattelinkaan. Olen aivan sanaton tuon jutun tiimoilta. Eivät suinkaan kaikki tee työtä lihoakseen. Suuri osa ihmisistä pyrkii aktiivisesti pääsemään ylipainostaan pois, kuka mistäkin syystä. On kauneussyyt, terveyssyyt, jaksaminen, elämänlaadun koheneminen jne. Mistä muusta syystä esim. juttailut, fitness-ruokavaliot, pussikuurit jne. ovat kokeneet hurjan innostuksen ja niiden kokeilijoiden määrä on koko ajan kasvussa, ainakin mitä keskusteluissa asiaa on seurannut.

Tuossa jutussa ei sitten vähimmässäkään määrin käsitelty asiaa muuten, kuin input-output-ajattelumallin kautta. Eli mitä vähemmän syöt, sitä enemmän laihdut. Ja jos syöt munkin, pari grillimakkaraa jne, lihominen on taattu juttu.

Vähimmässäkään määrin ei otettu huomioon esim. sitä, mitä nykyteollisesti valmistettu ruoka tekee aineenvaihdunnalle. Vain kalorit ratkaisevat. Hirveä paradoksi tuossa sekin, että professori on toiminut lihavuustutkijana yli 30 vuotta, ja ihmiset vaan lihoo. Hei haloo, voisko oikeasti ajatella, että ne suositukset kevyttuotteista voisi kenties olla vääriä, aineenvaihduntaan haitallisesti vaikuttavia jne. Mistähän johtuu nykyinen diabetesbuumi? Entä kilpirauhasen vajaatoimintaan sairastuneiden hurja määrä? Näitä voisi vähän kans miettiä, eikä hutkia asiaa pelkän kaloriteorian valossa.

Muistan, kun aikoinani olin Painonvartijoissa nuorimman lapsen syntymän jälkeen. Siellä vakaasti sanottiin ja opetettiin, että aineenvaihdunnan hitaus-väittämä on vain laiskan ihmisen tekosyy olla laihtumatta. Katsottiin vain kaloreita, ja mitä alhaisemmat, sitä parempi. Sillähän laihtuu. Vähimmässäkään määrin ei mietitty, millainen ruokavalio sopii kunkin ihmisen aineenvaihduntaan ja onko kehossa esim. ravinnepuutoksia. Ei myöskään sitä, miten erittäin niukkakalorinen dieetti vaikuttaa esim. kilpirauhasen toimintaan, joka on melko keskeinen aineenvaihduntaan vaikuttava elin. Nythän siitäkin on tullut tietoa, että erittäin niukkakalorinen ruokavalio voi aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa monella eri tavoin. Monella lihavalla on ongelmia myös verensokerien kanssa. Kun koko ajan mahaan tyrkätään vähäkalorisia,  runsashiilarisia ruoka-aineita, se nostaa verensokeria. Tällaisen annoksen jälkeen insuliinitaso nousee. Laihtuminen tyrehtyy monella. Ja saattaapi nostaakin painoa, kuten monella on käynyt.  Yksi tärkeä juttu on pitää verensokeritaso suunnilleen samassa normaalitasossa ilman suuria heittelyitä. Se edesauttaa painon putoamista. Stressikin on jäänyt artikkelista mainitsematta. Stressi nostaa kortisolitasoja ja taas laihtuminen vaikeutuu. Samoin lyhyet yöunet, riittämätön uni on jäänyt mainitsematta, samoin muutama muukin muuttuja. Suokaa anteeks taas tämä hieman kärjekäskin viestini. Turinatyylillä kuitenkin tässä edelleen jatketaan. Jos joku on kiinnostunut teoriapuolesta, siihen kannattaa ehdottomasti tutustua. Mä jätän tuon teoriapuolen sen paremmin hallitseville ja keskityn vain ihmettelemään elämän kummallisuuksia laihdutuskeskusteluun liittyen.

Laitan vielä tähän alle hs:n tekstin kokonaisuudessaan, kun nuo tuppaavat aina välillä häviämään netistä. Muutaman kerran minunkin blogissani linkkaamille jutuille on näin käynyt. Katsokaa, ihmetelkää ja kyseenalaistakaa.  Aika hepponen juttu, sanoisin. Missä on mietteet kehon ravinteiden saamisesta jne.?  Saapi sitä noinkin uskoa, miten tuossa jutussa asiaa käsiteltiin, jos haluaa.

Ylipainoisena pysyminen on kovaa työtä

Jos sinulla on viisi kiloa ylimääräistä, joudut heinäkuussa syömään muun ruuan lisäksi 22 grillimakkaraa vain pitääksesi läskisi tyytyväisinä. Jos syöt yhdenkin vähemmän, alat laihtua.

6.7.2013 5:59 Päivitetty 8.7.2013 11:53 65

Saska Saarikoski

Helsingin Sanomat

tuomas marttila

Professori Pertti Mustajoki on tutkinut ylipainoa yli 30 vuoden ajan. Viiden kilon ylipainon ylläpitämiseksi ihminen joutuu syömään kuukaudessa ylimääräistä noin 5 000 kilokaloria eli esim. 22 grillimakkaraa.

Myönnä pois: olet ylipainoinen. Et varsinaisesti paksu, muttet kyllä laihakaan. Hyvässä lihassa.
Jotenkin paino on vain hiipinyt ylöspäin. Töissä joku ostaa aina kahvipullaa pöytään. Pienistä jutuistahan se lopulta on kiinni.
Mutta ei peli ole menetetty. Kun ottaisi itseään niskasta kiinni, kyllä ne kilot rapisisivat. Siksi kaapissa on yhä ne vanhat farkut, joihin täytyy vielä joku päivä mahtua.
Periksi ei anneta.

Voit lohduttautua sillä, että olet hyvässä seurassa. Meitä ylipainoisia on Suomessa enemmistö.
Työikäisistä miehistä kaksi kolmesta ja naisistakin lähes puolet on ylipainoisia, kertovat ennakkotiedot tuoreesta Finriski 2012 -tutkimuksesta.
Ylipainoisella painoindeksi eli painon suhde pituuteen ylittää normaalipainon rajaksi asetetun luvun 25.
Meistä ylipainoisista suurin osa ei ole kovin lihavia, vaan painoindeksi jää alle 30:n. 180-senttinen mies painaa silloin enintään 97 kiloa. Lähes puolet suomalaismiehistä on juuri tätä tukevan tanakkaa porukkaa.
Keskimittainen 168-senttinen nainen on lievästi lihava, jos hän painaa 70–85 kiloa. Tähän joukkoon kuuluu naisista runsas neljännes. Naisista useampi kuin miehistä on siis normaalipainoinen, mutta lähes joka viides nainen onkin sitten reippaasti lihava.
On oikeastaan hassua puhua normaalipainosta, sillä epänormaalista on tullut normaalia. Monessa paikassa hoikka keski-ikäinen mies alkaa olla jo niin harvinainen, että sellaiseen kiinnittää huomiota. Pitäisikö normaalin rajaa höllentää?
Rajat ovat kuitenkin lääkärien asettamia ja perustuvat terveysriskeihin. Ylipaino aiheuttaa monenlaisia vaivoja, kuten diabetesta ja verenpainetta. Kuolemanriski alkaa kasvaa, kun painoindeksi ylittää 25:n ja hypähtää jyrkkään nousuun 30:n paikkeilla. Kuinka paljon ylimääräistä meissä suomalaisissa sitten on?
Sekin tieto löytyy uusista tutkimustuloksista. Ylipainoinen suomalainen – siis se puolet miehistä ja neljännes naisista – kantaa ihannepainoonsa verrattuna keskimäärin 14,3 kilon lisäpakkausta.
Siinä on aika paljon raahattavaa, mutta riittää siinä myös ylläpidettävää. Sillä läskiä täytyy ruokkia.
Kun ihmisen paino nousee, hän kuluttaa enemmän energiaa. Keskimääräistä vajaan 15 kilon ylipainoa täytyy ruokkia joka päivä noin 500 kilokalorin eli parin hillomunkin verran.
Kaksi hillomunkkia joka ikinen päivä – tai kaksi grillimakkaraa. Heinäkuun aikana normaalien syömisten päälle täytyy siis syödä 60 munkkia tai makkaraa pelkästään pitääkseen läskinsä tyytyväisenä. Muuten rasvasolut voivat äänestää jaloillaan ja muuttua takaisin sidekudoksen alkeissoluiksi eli fibroplasteiksi. Sitä kutsutaan laihtumiseksi.
Sama toimii tietysti myös toisinpäin – ja juuri se tekee laihduttamisesta niin pirullista. Lehdissä esitellään välillä sankarilaihduttajia, jotka ovat pudottaneet painostaan jopa 50 kiloa. Sellaisen painonpudotuksen jälkeen ihmisen energian-kulutus on vähentynyt pysyvästi peräti 1 700 kilokalorilla, koska hänen ei enää tarvitse syödä ruokkiakseen läskejään. Superlaihduttajan täytyykin lisätä rajusti liikkumistaan tai vähentää syömistään – muuten kilot alkavat kertyä takaisin. Lihominen ja laihtuminen ovat kumpikin yhtä helppoa.
Yksi painokilo vastaa noin 7 000 kilokaloria. Se on normimiehen kolmen päivän syöminen. Jos mies syö kolmen päivän ajan kaksi kertaa tavallista enemmän, hän lihoo kilon.
Se voi tuntua kovalta urakalta, mutta pitemmälle ajalle jaettuna homma helpottuu. Yksi painokilo on noin 28 hillomunkkia tai grillimakkaraa. Jos syö heinäkuun ajan joka päivä muun ruuan päälle yhden ylimääräisen munkin tai makkaran, lihoo loman loppuun mennessä kilon. Tällä menolla ihminen saa vähitellen kerätyksi itselleen sen 15 kilon ylipainon, ei kuitenkaan enempää, sillä siinä vaiheessa ihmisen energiankulutus on kasvanut tarpeeksi polttamaan herkuista saadut kalorit.
Samalla systeemillä siitä pakista pääsee tosin eroonkin. Jos pääsee.
Ihmisessä on nimittäin kiusallinen valuvika. Ihminen täyttyy ruuasta, mutta lihoo kaloreista. Siksi ihminen voi syödä todella paljon kaloreita, jos ne on pakattu vähän tilaa vievään muotoon. Sellaisia tilaihmeitä ovat varsinkin hyvin rasvaiset ruuat.
Erityisen petollisia ovat sokeroidut limsat ja mehut, sillä ne solahtavat karkuun vatsalaukusta, mutta kalorit eivät katoa minnekään. Aterian aikana juotu limsapullo ei vie tilaa ruualta vaan ruokailija syö saman verran kuin söisi muutenkin.
Samasta syystä on muuten turha laihduttaa juomalla kannukaupalla vettä ennen ruokailua. Ei se tunnu missään. Mutta vaikka me olemme ylipainoisia, on tässä hyviäkin uutisia: me emme liho enää!
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisee viiden vuoden välein tietoja suomalaisten lihavuudesta. Jo vuoden 2007 Finriski-tutkimus osoitti, että keski-ikäisten ja vanhojen lihominen oli pysähtynyt, mutta vielä silloin nuoret lihoivat yhä.
Vuoden 2012 Finriskiä ei ole vielä julkistettu. Suuret linjat kuitenkin tiedetään ja jotain pienemmistäkin. Tarjolla on kiinnostavaa tietoa.
Suomalaisten painoa on seurattu 1970-luvun alusta lähtien. Miesten painokäyrä on noussut koko 40 vuoden ajan. Sen sijaan naiset hoikistuivat 1970-luvulla. Sen jälkeen naisten paino kääntyi kasvuun, joka on jatkunut viime vuosiin asti.
Uusimman tutkimuksen mukaan lihominen on nyt pysähtynyt kaikissa ikäluokissa. Keskimäärin suomalaiset ovat jopa pikku hitusen laihtuneet.
Niin miehet kuin naisetkin ovat viidessä vuodessa kiristäneet vyötään: miesten keskimääräinen vyötärönympärys on lyhentynyt neljä milliä 96,1:een ja naisten peräti 1,2 senttiä 85,4:ään.
Pieniähän muutokset vielä ovat, ja tilastollisen virhemarginaalin puitteissa, mutta kun on kysymys laihtumisesta, silloinhan kaikki lasketaan.
Hyvistä tuloksista saadaan kiittää naisia, sillä miesten keskipaino on kohonnut, tosin vain aavistuksen. Erityisen kevyiksi punnittiin taas pääkaupunkilaisnaiset. Keskimittainen pohjoiskarjalainen nainen painaa nyt nelisen kiloa enemmän kuin yhtä pitkä helsinkiläisnainen.
Tärkeintä on kuitenkin se, että 1980-luvulla jyrkkään nousuun kääntynyt nuorten lihominen näyttää vihdoin loppuneen. Nuorten naisten vyötärönympärys on viidessä vuodessa jopa hiukan pienentynyt.
Nuorten miesten joukossakin lihominen on saatu pysähtymään, vaikka joukko pysyy yhä terveystutkijoiden murheenkryyninä: nuoret miehet syövät vihanneksia puolet vähemmän kuin samanikäiset naiset, mutta istuvat päivässä peräti 8,5 tuntia.
Juuri istumisesta on tullut terveystutkijoiden uusi kiinnostuksen kohde. On huomattu, että yli kuuden tunnin päivittäinen istuminen nostaa kuolemanriskiä, vaikka istuja harrastaisi yhtä paljon liikuntaa kuin muutkin.

Terveysviranomaiset eivät halua tuulettaa tulosta liikaa, ovathan suomalaiset yhä paljon paksumpia kuin takavuosina ja Euroopassakin tukevaa keskitasoa.
Siis keskitasoa. Usein kuulee väitettävän, että suomalaiset ovat yksi maailman lihavimista kansoista. Se on pelkkää pötyä.
Tutkijapiireissä uudet luvut ovat pienimuotoinen sensaatio, sillä Suomi on ensimmäisiä maita maailmassa, jossa lihominen on saatu taitetuksi. Aiemmin samanlaisia tuloksia on julkaistu Yhdysvalloissa, mutta amerikkalaiset ovat reippaasti lihavampia kuin suomalaiset.
Ei siis ihme, että Finriskin lihavuustutkimuksesta vastaavan dosentti Satu Männistön kalenteri täyttyy jo esityksistä kansainvälisissä konferensseissa. Männistö uskoo, että lihomisen pysäyttämisestä voi vielä tulla suomalaisille samanlainen success story kuin sydäntautien vähenemisestä ja kasvisten syönnin lisäämi-sestä aikaisemmin.
"Olemme tietysti iloisia, että lihavuuden kasvu on taittunut, mutta seuraavaksi haluamme olla ensimmäinen maa maailmassa, jossa lihavuus on selvästi kääntynyt laskuun", Männistö sanoo.
Tutkijoilla ei ole tarjota varmaa selitystä siihen, mistä lihomisen taittuminen johtuu. Yhdysvalloissa syiksi on tarjottu niin talouslamaa kuin geneettistä kyllästymisilmiötäkin: ruokaa on ollut jo pitkään tarjolla niin paljon, että kaikki, joilla on taipumusta lihomiseen, ovat lihomisensa lihoneet.
Männistön mielestä lihomiseen vaikuttaa niin monta asiaa, että yhtä yleispätevää selitystä on vaikea nimetä. Suomalaisten kohdalla selitystä voi kuitenkin hakea esimerkiksi napostelusta. Sokerijuomien, sipsien, karkin, jäätelön, alkoholin ja pikaruuan kulutus loikkasi 1980-luvulla uudelle tasolle, mutta viime vuosina mässytys on tasaantunut. Paino seuraa syömistä pienellä viipeellä, on sitten kysymys ihmisestä tai kansakunnasta.

Professori Pertti Mustajoki innostui tutkimaan lihavuutta yli 30 vuotta sitten, eikä malta lopettaa vieläkään, vaikka on jo jäänyt eläkkeelle Peijaksen sairaalan ylilääkärin virastaan. Hoitotyön ohessa Mustajoki on julkaissut niin vakavia kuin kevyitäkin kirjoja erikoisalaltaan. Viimeksi häneltä ilmestyi vuonna 2009 esseekokoelma Berliininmunkki ja muita kirjoituksia painonhallinnasta.
Nyt professorin edessä on kanelipulla. Istumme aurinkoisella terassilla Helsingin keskustassa. Ohi kävelee kesäisesti pukeutuneita ihmisiä, jotka ovat tutkimusten perusteella niitä kaikkein laihimpia suomalaisia. Silti monella näyttää olevan runsaasti ylikiloja.
"Onhan tämä välillä aika turhauttavaa. Kun aloitin lihavuustutkijana 1980-luvun alussa, lihavuuden riskit olivat jo hyvin tiedossa", Mustajoki sanoo. "Sen jälkeen ihmiset ovat lihoneet 30 vuotta, vaikka eivät he ole halunneet lihota. Ihmiset ovat yhteiskuntakehityksen uhreja."
Kirjassaan Ylipaino – tietoa lihavuudesta ja painonhallinnasta (2007) Mustajoki vertasi tilannetta vastamäkeen, jossa laihtumisen esteiksi on pantu muun muassa työelämän muutos, autoistuminen, viihdeteknologia, annoskokojen kasvu ja lihottavien ruokien mainostaminen. Niiden kaikkien kanssa ihmisraukka joutuu kamppailemaan, eikä saa tarpeeksi apua.
"Ensin voitaisiin panna kuntoon ruokapakkausten kalorimerkinnät sekä määrätä, ettei lihottavia ruokia saa mainostaa lapsille. Yhteiskunnan tulee suojella ihmisiä kaloreilta."

tuomas marttila

Viidentoista kilon ylipainon ylläpitämiseksi ihminen joutuu syömään kuukaudessa ylimääräistä noin 15 000 kilokaloria eli esim. 22 grillimakkaraa,28 maissintähkää ja 29 porsaankyljystä.

Mustajoen nimi esiintyy silloin tällöin laihdutusta käsittelevissä lehtijutuissa, mutta ei niin usein kuin voisi kuvitella. Hänellä ei nimittäin juuri ole uutta ja jännittävää kerrottavaa. Sitä samaa vain: ihminen lihoo, kun hän saa enemmän kaloreita kuin kuluttaa. Perusasia ei ole muuttunut miksikään.
Mutta jos siinä olisi koko tarina, tuskin lihominen olisi jaksanut kiehtoa Mustajokea näin pitkään. Ja tuskin se jaksaisi kiinnostaa kymmeniätuhansia lihavuustutkijoita – lääkäreitä, geneetikkoja, ravintotieteilijöitä, psykologeja ja yhteiskuntatieteilijöitä – ympäri maailmaa.
Koko tämän joukon tutkimusongelma on helppo määritellä, mutta vaikea ratkaista: vaikka ihmiset haluavat laihtua ja tietävät, mitä heidän pitäisi tehdä, miksi he eivät tee sitä?
Sen sijaan turvaudutaan tekosyihin ja yritetään päästä oikotietä onneen.
Kaikki ovat varmaan kuulleet esimerkiksi siitä, kuinka jotkut ihmiset voivat syödä vaikka kuinka paljon lihomatta, mutta toisten ei tarvitse kuin vähän vilkaista ruokaa, kun kiloja jo kertyy.
Kirjoissaan Mustajoki ampuu urakalla alas tällaisia uskomuksia.
Maailmassa ei Mustajoen mukaan ole tavattu yhtään ihmistä, joka lihoo, vaikka ei syö. Sen sijaan on tavattu hyvinkin monta ihmistä, jotka valehtelevat syömisistään tai syövät huomaamattaaan.
Kun ruokapäiväkirjojen kirjauksia on verrattu vastaajan energiankulutukseen, monen kohdalla on päädytty tilanteeseen, jossa jäljelle on jäänyt vain kaksi vaihtoehtoa: joko vastaaja on unohtanut mainita syömisistään – jopa puolet – tai sitten hän on ikiliikkuja.
Ikiliikkuja eli perpetuum mobile on laite, joka tuottaa enemmän energiaa kuin siihen pannaan sisään. Nykytieteen käsityksen mukaan sellainen ei ole mahdollinen.
Samanlainen mielikuvitushenkilö on Mustajoen mukaan "läpipasko", jonka läpi herkut kulkeutuvat jälkiä jättämättä. Normaalin ihmisen ohutsuoli imee käytännössä kaiken käyttökelpoisen ravinnon verenkiertoon. Kirurgin puukolla läpipaskon voi tehdä, mutta silloin vähintään kolmemetrisestä ohutsuolesta saa vatsaan jättää korkeintaan 45 senttiä.
Eivätkä isot luutkaan kelpaa tekosyyksi, kun paino ei putoa. Samanmittaisten ihmisten luiden paino voi poiketa korkeintaan pari kiloa. Jos tosiaan haluaa selityksen sille, miksi yksi voi syödä enemmän kuin toinen, kannattaa tarkastella kulutusta. On sohvaperunoita ja maratoonareita, mutta näiden väliinkin jää vissä ihmisissä on suuria eroja. Vilkas ja levoton ihminen voi pelkästään istumalla kuluttaa päivässä jopa 700 kaloria enemmän kuin rauhallinen viilipytty.
"Lihavuus on voitettavissa ilman nälkää. Riittää, kun vaihtaa muutaman vakioruokansa kevyempään, esimerkiksi kevytmaidon rasvattomaan maitoon sekä lisää vihannesten ja kasvisten syöntiä. Kammoksun ihmedieettejä ja elämäntaparemontteja", Mustajoki sanoo.

tuomas marttila

Kahdenkymmenen kilon ylipainon ylläpitämiseksi ihminen joutuu syömään kuukaudessa ylimääräistä noin 20 000 kilokaloria eli esim. 22 grillimakkaraa, 28 maissintähkää ja 29 porsaankyljystä. Lisäksi pitää juoda vaikkapa 42 tölkkiä keskiolutta.

Kirjassaan Mustajoki käy läpi yleisimmät pikadieetit, joista muodissa on nyt hiilihydraattien välttäminen eli karppaus.
Karppaajat vähentävät sokerin, perunan ja leivän syöntiä, mutta täyttävät vatsansa esimerkiksi juustolla ja lihalla. Eikö rasva siis lihotakaan, jos se ei saa hiilihydraattia kyytipojakseen?
Lihottaa se. Karppaamisella sen enempää kuin millään muullakaan dieetillä ei tutkimusten mukaan ole mitään erityisiä laihduttavia ominaisuuksia. Kaikissa niissä laihtuminen perustuu siihen, että ihminen saa vähemmän energiaa. Kalorit taas vähenevät siksi, että laihduttaja joutuu karsimaan ruokavalikoimaansa.
Ihmisen ruokahalu on ruokalajikohtainen. Ihminen voi tulla kylläiseksi yhdestä ruokalajista, mutta jaksaakin taas, kun eteen tuodaan jotain uutta, esimerkiksi jälkiruoka. Jos saa syödä pelkkää leipää tai pelkkää lihaa tai pelkkää mitä tahansa, syömiseen kyllästyy nopeammin.
Karppaamalla siis laihtuu niin kuin laihtuu esimerkiksi Montignacin dieetillä tai Zone-dieetillä – mutta yleensä kilot palaavat dieetin jälkeen. Jos haluaa laihtua pysyvästi, ruokatapoja täytyy muuttaa pysyvästi. Mustajoen mielestä paras laihdutuskeino on vanha kunnon lautasmalli, jossa puolet lautasesta täytetään vihanneksilla.
Ja sitä lautastakin kannattaisi pienentää. Tutkimuksissa on havaittu, että suuresta pussista tai suuresta astiasta ihminen syö enemmän kuin pienestä. Jos haluaa laihduttaa, kannattaa vaihtaa pienempään lasiin, lautaseen ja haarukkaan.
Näin helppoa laihduttaminen siis on, suorastaan lapsellisen yksinkertaista. Tuleeko lihavuustutkijalle koskaan halua vähän ravistella ihmisiä?
Mustajoki katselee ohi kulkevia ihmisiä.
"Ei kaduilla kulkeminen minulle joka päivä tuskaa tuota, mutta silloin surettaa, kun näkee oikein lihavia lapsia ja teinejä. Heidät on tuomittu kömpelöön elämään." Niin, siinähän se on: maha, pakki, pötsi, fylli, makkara, kupu, mätisäkki. Siinä se on. Kokeilit niitä farkkuja. Ei vielätänä kesänä, mutta ihan varmasti seuraavana. Vuoden kuluttua.
Mutta ehkä meidän ei pitäisi tuomita itseämme liian ankarasti.
Vuonna 1908 Sigrid Sundström jätti Helsingin yliopistoon väitöskirjansa, jonka otsikko oli Untersuchungen über die Ernährung der Landbevölkerung in Finnland. Siinä hän osoitti, että sata vuotta sitten tavallisen maalaismiehen ravinto sisälsi päivässä 3 970 ja naisen 2 723 kaloria. Siinä sitä kului melkoinen vuori leipää, perunoita ja kastiketta. Kovan työn ansiosta ylipaino oli kuitenkin sata vuotta sitten harvinaista.
Sen jälkeen olemme koko ajan keventäneet syömistämme. Sadassa vuodessa kaloreista on matkan varrelle jäänyt jo nelisenkymmentä prosenttia. Se on paljon.
Liikkumisemme on kuitenkin vähentynyt vielä enemmän kuin syömisemme. Siksi olem-me lihoneet.
Tähän asti. Nyt näyttää siltä, että olemme vihdoin saapuneet käännekohtaan. Tarvitaan enää pieni loppurutistus.
Periksi ei anneta.