Edelleen se sama omenamaha täällä turisee, niitä näitä, joutavia. Omaksi ilokseen ja kenties myös muutaman muun kohtalotoverin tai muiden blogiani lukevien kera. Taas ällistykseni huomasin, että blogilaskuri nakuttaa isoja lukemia. Olen otettu, että tämä ärripurriblogini on saavuttanut noinkin ison lukijamäärän. Lämmin kiitos teille jokaiselle yhteisesti ja erikseen. Toivon, että blogistani edes joku kohtalotoveri on saanut ajatuksensiementä itselleen siitä, että kyllä sitä voi terveekskin tulla. :D
Joo, okei, myönnetään, viimeiset postaukset on koskeneet lähinnä laihdutusleikkauksia. Kenties hiukan liian arka paikka meikäläiselle, kun en todellakaan ymmärrä, mitä se siitä saatava lopullinen hyöty on. Monet toki laihtuvat, mutta monet myös kuihtuvat. Tästä taannoin lihavuustutkija Kirsi Pietiläinen sanaili jossakin aviisissa. Edelleen aika surullisena luen näitä juttuja siitä, miten ihmiset ajattelevat sen tien olevan jotenkin autuasta. Suurin kiihko minussa on tainnut näiden suhteen laantua, vaikka edelleenkin olen samaa mieltä, kuin aikaisemminkin. Mutta en nyt sohase tikulla tuota kohtaa minussa.
Mitäkö minulle itselleni kuuluu? Jo reilut kaksi vuotta verensokerit ovat olleet normaalitasolla, eikä edes enää ns. esidiabeteslukemissa. Viimeksi mitatut verensokeriarvot olivat; paasto 5.5. ja pitkä 5.4.
Olen niin kiitollinen siitä, että sairastumisvaiheessani älysin ruveta tutkimaan asiaa ja penkomaan juttuja. Hain kirjastosta kirjoja, tilasin niitä ja luin, luin ja luin. Alkuvaiheessa seurasin myös aikalailla länsinaapurimme D2-blogaajia ja lchf-lääkärien juttuja. Siellä asiat ovat niin paljon pidemmällä kuin meillä täällä suomenmaassamme.
Jonkun verran pyrin myös vaikuttamaan päätöksentekijätasolle tervehtymistarinallani, sen tarinan saamatta sen suurempaa arvoa. Virallinen kanta kun on se, että lääkkeitä vaan kroppaan ja syödään sitä puuroa ja leipää. Viimeksi sanoin lääkärilleni, joka kysyi käynneistäni diabetes-hoitajalla, että en mä saa sieltä mitään, kun tiedän itse enemmän kuin tuo hoitaja. Lääkäri oli ymmärtäväinen ja sanoi, että jatka ihmeessä tuolla tiellä.
Taannoin otettiin myös silmänpohjakuvat. Ei mitään poikkeamia. Samoin jalkojen tunto on normaali.
Naureskelin lääkärille, että voinhan mä taas tulla ens vuonna sun luokse, jotta saat kutitella varpaitani.:D Mun lääkäri on aivan ihana, osaava ja huumorintajuinen. Hänelle tällainen virtuaalinen kiitos. <3
Alunperin kun blogin aloitin, halusin bloginimeksi jonkun positiivisen sävyisen otsikon ja silloin mieleeni tuli ensimmäiseksi Tuoreeks, terveeks, - "tulevaks vuodeks, vitsa sulle, palkka mulle". Eli pikkupääsiäisnoitien virpomislorusta tuli blogini nimi. Terveeks! Se on aika iso juttu, ainakin sen jälkeen kun ei olekaan enää terve. Ja Tuoreeks kans. Noo, tällainen viidenkymmenen virstaanpylvän ohittanut ei enää niin tuore ole, mutta se terveysjuttu on tosi kova sana. Ei tää ihan paskemmin oo mennyt tää aika. Vaikka se omenamaha edelleen kaipaa kutistamista, mutta nyt on semmonen sisäinen rauha tohonkin hommeliin. Asia kerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lämmin kiitos kommentistasi.