lauantai 2. helmikuuta 2013

Herkutteluruokaa

Tehtiin miehen kanssa juustokuppeja skagentäytteellä ja lisukkeena raikasta kasvissalsaa. Nam. Palanpainikkeeksi punaviiniä.

 Juustokuppien teko ei ollut vaikeaa, vaikka ajattelin ensin, että mahtaneeko nuo nyt onnistua. Ihan hyvin onnistui. Desi parmesanjuustoraastetta paistinpannulle ja kun juusto on sulanut, kumotaan löysä juustolevy lasin tai jonkun muun astian päälle. Meillä oli alla pyöreäpohjaiset jälkiruokakipot.

Kasvissalsan ohjeen olen joskus ottanut jostain karppiruokakirjasta ja sitä vaihdellaan sen mukaan, mitä aineksia kotona on. Tuossa on muistaakseni tomaattia, sipulia, avokadoa, suolakurkkua, chilipaprikaa ja paprikaa vähän oliiviöljyä sekaan ja mausteita oman mielen mukaan.

Skagentäytteen tein creme fraicheen. Kippoon vain sipulia, tilliä, sitruunamehua, katkarapuja ja mätiä sekä mausteita ja fraichea niskaan. Käytin Lidlin Milbona creme fraichea, jossa rasvaprosentti 30.


Tänään tein jälkkäriksi marjapiirakkaa. Hyvää tuli, vaikkei näkö olekaan kummoinen. Ohjeidean sain karppilasta MarjoL:n ruokapäiväkirjasta.

Pohjaan tuli 
70g sulatettua voita
 kananmuna
 70g kermaa
 muutama tippa steviaa
 100g mantelijauhoa
  1½ tl leivinjauhetta

 Pohjaa paistoin 10 min. Sillä aikaa marjat sulaksi mikrossa. Marjat esipaistetun pohjan päälle ja koko komeuden päälle vielä kerma-philadelphia-munaseos. Päällistäytteeseen taisi tula desi kermaa, paketillinen eli 200g philadelphia tuorejuustoa, teelusikallinen makeutusta/sokeria ja muna, jotka sötkötettiin sekaisin.

Marjoja en ehtinyt valuttamaan ja siks pohjasta tuli aavistuksen pehmeähkö, mutta ei haittaa, maku oli hyvä. 

Jouluksi tilasin itselleni ja miehelleni muutaman karppiruokakirjan.  Karpin juhlaruokaa-kirjasta tehtiin Pähkinä-suklaakakku. Oli mielettömän hyvää pelkästäänkin ja marjatkin sopi sen kanssa. Samoin kermavaahto.  Oikein hyvä ja kelvollinen kahvitarjottavaksi esim. vieraille.



200g tummaa suklaata
150g voita
6 kananmunaa
(1dl sokeria vastaava määrä makeutusta)
3½ dl hasselpähkinäjauhoja ( me jauhoimme itse pähkinät jauhoiksi)


Voi ja suklaa sulatetaan pienellä lämmöllä.  Valkuaiset ja keltuaiset erotellaan.  Vatkataan valkuaiset vaahdoksi. Vatkataan keltuaiset (ja makeutus) vaahdoksi, johon lisätään voi-suklaaseos, johon on sekoitettu 1/3 valkuaisvaahdosta varovasti sekaan sekä hassselpähkinäjauho. Viimeiseksi sitten loput valkuaisvaadosta sekoitellaan varovasti taikinan joukkoon. 

Kakkuohjeesssa oli vielä suklaa-kermakuorrutus, mutta sitä ei laitettu ja hyvin maistui ilman kuorrutetta.

Kirjan mukaan 15 annosta. Me laskettiin annoksiksi 16, kun siten kakkua oli helpompi leikata.
Makrot 15 annoksen mukaan
HH 5,9 g
P 5,4
R 22,2 g
243 kcal



3 kommenttia:

  1. Kiva kun kävit, Taikku.
    Kannattaa kokeilla. Varmasti maistuu vaikka nuo skagentäytteiset juustokupit,jos tykkää katkiksista ja juustoista. :) Eikä nuo leivonnaisetkaan huonoja ole. Seuraavana päivänä maistuvat vielä paremmalta kuin heti leipomispäivänä, kun maut pääsevät tasaantumaan.

    VastaaPoista
  2. Karpin Juhlaruokaa on hyvä kirja, annoin sen äidilleni, joka aina valittaa, että saa laittaa eri ruoat puolelle suvusta, joilla on keliakia!

    T. Toinen kirjailijoista.

    Tervetuloa myös vilkaisemaan blogiani!

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi.