sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Karppausta joka tuutista

Vähän vuodatusta syömisten päälle. Eilen aamulla ärsyyntymiskynnykseni nousi huippuunsa. Kattelin Ykkösen aamutv:tä, kun oli mainostettu siellä karppauskeskustelun jatkuvan. Ei kun Fogelholmihan se siellä antoi lausuntojaan karppauksesta ja vielä paremmaksi vakuudeksi soitettiin Uusituvalle.

Viikonlopun iltalehdessä oli myös juttua karppauksesta.

Tässä on viime viikkoina nähty, miten karppauksesta vaahdotaan suut vaahdossa ja silmät kiiluen vailla mitään asiatietoa. Päätin, etten osta enää yhtään iltapäivälehteä enkä tue rahoillani noita kirjoitteluja. Ei sillä, että aiemminkaan olisi ostanut, mutta nyt saa jäädä kaikkien lehtien ostaminen kokonaan, vaikka miten kirjoittaisivat karppauksesta. Tulee sellainen olo, ettei trollia kannata ruokkia.

Näinpä karppaan pienesti ja salassa omassa pienessä loosissani. Ostan voita edelleen ja syön sitä myös. Tai no karppauksesta on jo tehty myös eräässä nelosen ohjelmassa proteiiniruokavalio, joten kenties pitää jatkossa käyttää omasta syömistyylistään myös muissa pohjoismaissa käytettävää LCHF-lyhennettä. Low carb, high fat.





LCHF:sta juolahti mieleen, että LCHF:ssa suositaan eläinrasvoja kasvirasvojen tilalla. Suomessa on vallalla suuri kasvirasvahypetys. Mutta kurkkasinpa hieman fineliin. Voista saa huomattavasti enemmän kivennäis- ja hivenaineita, jotka esim. oliivi- ja rypsiöljyistä loistaa poissaolollaan. Siksi minä paistan kasvikseni ja lihani voissa.




Sellaisenkin laitoin merkille, että rypsi- ja oliiviöljystä puuttuu kokonaan esim. tryptofaani, jota on voissa 6 mg/100g.  Väistämättä tuli mieleen, olisikohan esim. tryptofaanin saannin vähäisyydessä syy moniin kaamosmasennusoireisiin.

"Tryptofaani on ihmiselle välttämätön aminohappo, jota on saatava ravinnosta. Tryptofaania tarvitaan muiden aminohappojen tavoin proteiinien rakennusaineina. Lisäksi siitä muodostuu elimistössä mm. hermoston välittäjäaineena toimivaa serotoniinia, pimeähormonina tunnettua melatoniinia sekä niasiinia. Tryptofaanin lähteitä ravinnossa ovat esimerkiksi maitotuotteet, munat ja soijatuotteet."

En tiedä, onko tuossa mitään yhteyttä, mutta minulla aiempien vuosien -  vuosi vuodelta pahenevat kaamosväsymys./kaamosmasennusoireet ovat jääneet kokonaan pois.  Aiempina vuosina tuli syötyä pimeän aikaan hirveästi nopeaa hiilaria, kun se tuntui hieman helpottavan olo. Nyt ei tarvitse tehdä enää sitäkään. Mieli on virkeä ja jaksaa tehdä kotihommiakin aivan toiseen malliin kuin aiempina kaamosväsymyksen vuosina.

Tiede-lehden artikkelissa hieman lisää mainintoja tryptofaanista.

Juu, että voita ainakin talvi-aikaan rypsi- ja oliiviöljyjen sijaan. No juu, eipä voista saatavalla tryptofaanimäärillä vielä juhlimaan pääse, mutta onpahan lisänä sekin.

2 kommenttia:

  1. Minäkin katsoin iho kiihtymyksestä kihelmöiden Fogelin esiintymisen telkussa. Se mies on jotenkin jumittunut itseään ja ääntään ihailemaan. Kuuntelee, mutta ei ymmärrä muiden sanomaa.

    Minä en ymmärrä juuri mitään ravinto-opista, mutta sisälukutaito on vielä tallella. Olen kokeillut kevytkarppausta ja sen itselleni hyväksi havainnut. Keliakiaan viittaavat oireet ovat helpottuneet ja pulpahtavat esiin heti, kun leipää nakerran, oli se tummaa tai vaaleaa. Kaurapuuron sietää sentään vielä. Työpaikkalääkäri sanoi aikanaan kokeiden jälkeen, että minulla todennäköisesti on ns. piilevä keliakia ja että voisin hyvin kokeilla taudista kärsivien dieettiä.

    Olisipa helppoa karppailla, jos söisin lihaa. Se ei vain yhtään sovi minun vatsalleni, ei vaalea eikä tumma liha. Eivät sula millään! Kala kyllä sopii loistavasti, onneksi.
    T: sorella

    VastaaPoista
  2. Minäkin tykkäisin niin syödä kaurapuuroa, mutta se on maidon kanssa ihan "myrkkyä" mulle. Verensokerit nousee niin korkealle, vaikka pistäisi voisilmänkin päälle, että taatusti nukahtaa hetken kuluttua. Näinhän kerran eräissä kevätkarkeloissa kävi. Mullakin siis vatsa kestäisi kaurapuuron, mutta ei verensokerit.

    Kalahan on tosi hyvää. Sitä sitten vain naamariin monissa muodoissaan. :D

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi.