sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kevättuulahduksia

Syyskuun loppupuolella päätin blogaukseni seuraavasti:
" Terveeks!  Se on aika iso juttu, ainakin sen jälkeen kun ei olekaan enää terve.  Ja Tuoreeks kans. Noo, tällainen viidenkymmenen virstaanpylvän ohittanut ei enää niin tuore ole, mutta se terveysjuttu on tosi kova sana. Ei tää ihan paskemmin oo mennyt tää aika. Vaikka se omenamaha edelleen kaipaa kutistamista, mutta nyt on semmonen sisäinen rauha tohonkin hommeliin. Asia kerrallaan."

Tuon kirjoittamisesta on hieman reilu puoli vuotta aikaa. Sittemmin on tapahtunut melkoisesti. Ei sillä tavalla alkuun ajatellen kovin ihmeellistä, mutta kun tarkastelee jälkikäteen, tapahtui valtava muutos - ja parempaan suuntaan.

Jo lähes kolme vuotta sitten luin tarkemmin Tolosen ja Raasteen tekemän Hyvän diabeteshoidon oppaan sekä Antti Heikkilän lisäravinnesuosituksia kakkostyypin diabeetikoille. Silloin minäkin hommasin joitakin ravintolisiä ja käytinkin säännöllisesti pari vuotta saamatta ihan hirveän suuria hyötyjä. Iloinen olin toki verensokeritasojen normalisoitumisesta ruokavaliolla.

Joskus muutama kuukausi sitten aloin etsiä hyvää Q10-valmistetta, jota ei silloin käyttämissäni ravintolisissä ollut. Löysin aivan uuden ravintolisäsarjan joita nyt nyt tilaan. Käytössäni on Optimaalisetti stevialla, kuonanpoistoon Herbaslim Tea sekä ProShape Aminot sekä sydänduo. Nestemäisessä muodossa imeytyvät paljon paremmin kuin kapseli- tai pillerimuotoisina.

Ja avot, kun alkoi tapahtua. Olin jo mielessäni vähän ajatellut, että lihavana taidan pysyä, vaikka sainkin verensokerit normalisoitua. Antti Heikkilä kirjassaan sanoo, että osa 50v+ naisista on sellaisia, ettei paino vaan putoa, vaikka ruokavalio onkin vähähiilarinen. Kuuluin tähän ryhmään ja olin oikeastaan aika kateellinenkin niille, joilla paino putosi vhh-ruokavaliolla hyvää tahtia.

Kuulin myös eräältä ravintoterapeutilta 28pv cellreset -terveysohjelmasta .  Päätin, että tuotahan minä kokeilen. Mitään en siinä häviä. Jos ei mulla toimi, jatkan samaa vanhaa rataa ja olen vaikka sitten lopun ikääni ylipainoinen omenamahainen. Mutta jos,  jos..... jos se vaikka toimisikin. Ravintoterapeutti kertoi mihin homma perustuu. Siihen, että puhdistetaan insuliinireseptorien päät, ohjelmalla myös hormonitoiminta ja aineenvaihdunta normalisoituu. Nyt olen vienyt kerran tuon 28 päivän ohjelman läpi ja olen tänään tasan -10kg kevyempi kuin uudenvuoden päivänä ja kaikenkaikkiaan -17kg kevyempi.  Myös siippani halusi tehdä saman ohjelman, vaikka hänellä ei paljon pudotettavaa olekaan. Häneltäkin putosi useita kiloja (-7kg) painoa sekä sanoi, että liikunnat sujuu huomattavasti aikaisempaa paremmin ja suorituskyky liikunnan aikana parani merkittävästi.

Innostuin valtavasti tuosta ohjelmasta ja sen toimivuudesta ja nyt on jo monta läheistä ja kavereita sekä heidän kavereitaan, jotka tekevät samaa ohjelmaa. Ovat saaneet paljon apua esim. allergioihin, mahavaivoihin, nivelkipuihin, fibromyalgiaan, närästykseen, kilpirauhasen vajaatoimintaan jne. jne.
Ohjelmalla keho saa lisää potkua tervehdyttää itseään ja siksi oireisto vähenee selvästi, kun ravinnetasot kehossa paranee, kuonat lähtee sekä hormonitoiminta normalisoituu.

Ohjelman perustana on puhdas, lisäaineeton perusruoka, eli ruoka tehdään sitten itse alusta loppuun saakka. Mutta niinhän tein jo aikaisemminkin. Syömme neljä kertaa päivässä ja puhdistusohjelman tukena on aiemmin mainitsemani ravintolisät, joista innostuin niin kovasti, että päätin rekisteröityä asiakastilaajaksi, jotta saa ne tuotteet verkkokauppahintoja halvemmalla.

Tiedä, mihin tästä vielä mennään. Nyt on sellainen kutina, että normaalipainoon saakka pääsen, ajasta ei ole tietoa, mutta vakaan varmasti se on suunta. Eilen kuulin, että ohjelman voi joutua tekemään useamman kerran, jos on ollut monia tai vakavia perussairauksia. Elimistössä on vuosikausien kuonat kerääntyneinä sekä isoja ravinnevajeita.

Mielenkiintoista elämänvaihetta elän ja innolla odotan vielä nykyistä parempaa terveyttä.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Meetvurstikeikaus

Kävin taannoin kylässä kaverillani. Oli tehnyt ihan älyttömän hyvää "voileipäkakkua" ja kysyin, mistä oli tollasen keksinyt. Sanoi napanneensa ohjeen Kinuskikissalta.

Eipä muuta kuin tuumasta toimeen meilläkin. Perjantaina työpäivän jälkeen kävin kaupassa ostamassa tarvikkeet. Leipää tässä keikauksessa on niin vähän, ettei tee hirveetä verensokerinousua. Ja jos on tositosiherkkä leivälle, sitten jättää vain sen alimmaisen leipäkerroksen syömättä.

Ensin siis irtopohjavuokaan laitoin voipaperin, kun kelmua ei ollut kotona. Oli pahus päässyt loppumaan. Voitelin vuoan reunukset. Sitten koristeet pohjalle, kirsikkatomaatteja, viinirypäleitä ja muutama oliivi sekä silputtua ruohosipulia.

Sitten täytteen valmisteluun.

4 dl kuohukermaa notkeaksi vaahdoksi
4 liivatelehteä likoamaan
2 prk Cantadou piparjuurituorejuustoa
350g paketti meetvurstia pilkottuna
1 suippopaprikaa pienittynä
1½ dl sinappikurkkusalaattia  - musta riittäis kyllä ihan desikin, ettei maku puske liiaksi läpi.
pari nippua ruohosipulia pilkottuna sekaan.

Lisäksi:
Uotilan maalaisruislimppua jokunen viipale
vähän maitoa kostutukseen

Liivatteet sitten tilkkaa kuuma vettä sulamaan ja sulanut liivate-vesi-zydeemi kannattaa kaataa cantadoun päälle, niin tuorejuustokin notkeutuu siinä samalla.  Kaikki ainekset sitten vaan sekaisin ja kumotaan kakkuvuokaan.

Viimeiseks kostutetaan muutama Uotilan maalaisruislippupalasta maidossa ja isketään vuokaan päällimmäiseksi. Zydeemin päälle esim. foliota ja jääkaappiin muutamaks tunniks. Me syötiin ekat palaset miehen kanssa jo perjantaina illalla maistiaisiksi, mutta lauantaina oli parempaa, kun maut olivat ehtineet tasaantua.

Tässä mun versioni:

Syystuulia Ruotsista

Melkoisen erilailla tuulet puhaltelee länsinaapurissamme Ruotsissa kuin täällä kotimaassamme Suomessa, jossa ihan valtion palkkaa nauttivien taholta jatkuvasti pelotellaan ihmisiä vähähiilarisesta ruokavaliosta.  Tohtori Tolonen on kirjoittanut blogissaan seuraavasti:

SBU: VHH-ruokavalio laihduttaa parhaiten – ei vaaraa terveydelle


Päivitetty 23.9.2013

Ruotsin valtion elin SBU, joka selvittää lääketieteellisten hoitojen merkitystä, on julkaissut tänään raportin, jonka mukaan vähähiilihydraattinen (VHH) ruokavalio on tehokas ja turvallinen laihdutuksessa. VHH ei aiheuta vaaraa veren rasvaprofiilille eikä sydän- ja verisuoniterveydelle, kuten eräät suomalaiset ”asiantuntijat” (Puska, Vartiainen, Fogelholm, Uusitupa) ovat julkisuudessa väittäneet. Ruotsalaisraportti on nyt myös Suomeen viestimissä, mm. YLEn ruotsinkielisissä uutisissa.


SBU on käynyt läpi 16 000 tieteellistä julkaisua, joista vain 68 täytti kriteerit, joiden perusteella voidaan antaa ravitsemussuosituksia. VHH-ruokavalio on muita tehokkaampi laihdutuksessa puolen vuoden tähtäimellä, toteaa SBU. Sitä vastoin pitemmällä aikavälillä eri ruokavalioilla ei ole merkittäviä eroja. VHH-ruokavalio ei aiheuta mitään vaaraa sydänterveydelle, kommentoi muun muassa Svenska Dagbladet. VHH-ruokavaliota tulisi suositella nykyistä enemmän ylipainoisille ihmisille, tulkitsee lehti.

Mikään tue väitteitä VHH:n vaarallisuudesta veren rasvaprofiilille tai sydän- ja valtimoterveydelle – ainakaan henkilölle, joka pudottaa painoaan tai säilyttää sen ennallaan, sanoo dosentti Jonas Lindblom, SBUn projektipäällikkö. SBU suosittaa Välimeren ruokavaliota, koska se ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja ja ennenaikaista kuolleisuutta. Myös runsas kahvin juominen liittyy diabeteksen ja kuolleisuuden vähenemiseen. Sitä vastoin vähärasvainen ruokavalio ei suojaa diabetekselta, toteaa SBU. Nämä johtopäätökset koskevat siis ylipainoisia ja lihavia ihmisiä – ei muuta väestöä, huomauttaa Svenska Dagbladet.

Ravitsemuksen merkitys terveydelle on edelleen hyvin epäselvää, sillä eri elintarvikkeiden vaikutuksia sairastumiseen ja kuolleisuuteen tunnetaan puutteellisesti. Näin ollen voidaan vain todeta, että Suomessakin annetut ns. viralliset ravitsemussuositukset ovat kovin hyllyvällä pohjalla. Erityisesti THL:n ja Itä-Suomen yliopiston viime aikoina harjoittama pelottelu VHH-ruokavalion ”vaaroilla” – mm. kolesterolipitoisuuden suurentumisella – on nyt todettu täysin perusteettomaksi. Nolo juttu!

maanantai 23. syyskuuta 2013

Missä tänään mennään?

Edelleen se sama omenamaha täällä turisee, niitä näitä, joutavia. Omaksi ilokseen ja kenties myös muutaman muun kohtalotoverin tai  muiden blogiani lukevien kera.  Taas ällistykseni huomasin, että blogilaskuri nakuttaa isoja lukemia.  Olen otettu, että tämä ärripurriblogini on saavuttanut noinkin ison lukijamäärän. Lämmin kiitos teille jokaiselle yhteisesti ja erikseen. Toivon, että blogistani edes joku kohtalotoveri on saanut ajatuksensiementä itselleen siitä, että kyllä sitä voi terveekskin tulla. :D

Joo, okei, myönnetään, viimeiset postaukset on koskeneet lähinnä laihdutusleikkauksia. Kenties hiukan liian arka paikka meikäläiselle, kun en todellakaan ymmärrä, mitä se siitä saatava lopullinen hyöty on. Monet toki laihtuvat, mutta monet myös kuihtuvat. Tästä taannoin lihavuustutkija Kirsi Pietiläinen sanaili jossakin aviisissa.  Edelleen aika surullisena luen näitä juttuja siitä, miten ihmiset ajattelevat sen tien olevan jotenkin autuasta. Suurin kiihko minussa on tainnut näiden suhteen laantua, vaikka edelleenkin olen samaa mieltä, kuin aikaisemminkin. Mutta en nyt sohase tikulla tuota kohtaa minussa.

Mitäkö minulle itselleni kuuluu?  Jo reilut kaksi vuotta verensokerit ovat olleet normaalitasolla, eikä edes enää ns. esidiabeteslukemissa. Viimeksi mitatut verensokeriarvot olivat; paasto 5.5. ja pitkä 5.4.
Olen niin kiitollinen siitä, että sairastumisvaiheessani älysin ruveta tutkimaan asiaa ja penkomaan juttuja. Hain kirjastosta kirjoja, tilasin niitä ja luin, luin ja luin.  Alkuvaiheessa seurasin myös aikalailla länsinaapurimme D2-blogaajia ja lchf-lääkärien juttuja. Siellä asiat ovat niin paljon pidemmällä kuin meillä täällä suomenmaassamme.

Jonkun verran pyrin myös vaikuttamaan päätöksentekijätasolle tervehtymistarinallani, sen tarinan saamatta sen suurempaa arvoa. Virallinen kanta kun on se, että lääkkeitä vaan kroppaan ja syödään sitä puuroa ja leipää.  Viimeksi sanoin lääkärilleni, joka kysyi käynneistäni diabetes-hoitajalla, että en mä saa sieltä mitään, kun tiedän itse enemmän kuin tuo hoitaja. Lääkäri oli ymmärtäväinen ja sanoi, että jatka ihmeessä tuolla tiellä. 

Taannoin otettiin myös silmänpohjakuvat. Ei mitään poikkeamia. Samoin jalkojen tunto on normaali.
Naureskelin lääkärille, että voinhan mä taas tulla ens vuonna sun luokse, jotta saat kutitella varpaitani.:D  Mun lääkäri on aivan ihana, osaava ja huumorintajuinen. Hänelle tällainen virtuaalinen kiitos.  <3

Alunperin kun blogin aloitin, halusin bloginimeksi jonkun positiivisen sävyisen otsikon ja silloin mieleeni tuli ensimmäiseksi Tuoreeks, terveeks, - "tulevaks vuodeks, vitsa sulle, palkka mulle". Eli pikkupääsiäisnoitien virpomislorusta tuli blogini nimi. Terveeks!  Se on aika iso juttu, ainakin sen jälkeen kun ei olekaan enää terve.  Ja Tuoreeks kans. Noo, tällainen viidenkymmenen virstaanpylvän ohittanut ei enää niin tuore ole, mutta se terveysjuttu on tosi kova sana. Ei tää ihan paskemmin oo mennyt tää aika. Vaikka se omenamaha edelleen kaipaa kutistamista, mutta nyt on semmonen sisäinen rauha tohonkin hommeliin. Asia kerrallaan.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Voi taivahan talikynttilät

... Enpä voi paremmin sanoa luettuani hesarin kuukausiliitteen juttua. Uusi blogautuksen aihe tulikin aiemmin, kuin ajattelinkaan. Olen aivan sanaton tuon jutun tiimoilta. Eivät suinkaan kaikki tee työtä lihoakseen. Suuri osa ihmisistä pyrkii aktiivisesti pääsemään ylipainostaan pois, kuka mistäkin syystä. On kauneussyyt, terveyssyyt, jaksaminen, elämänlaadun koheneminen jne. Mistä muusta syystä esim. juttailut, fitness-ruokavaliot, pussikuurit jne. ovat kokeneet hurjan innostuksen ja niiden kokeilijoiden määrä on koko ajan kasvussa, ainakin mitä keskusteluissa asiaa on seurannut.

Tuossa jutussa ei sitten vähimmässäkään määrin käsitelty asiaa muuten, kuin input-output-ajattelumallin kautta. Eli mitä vähemmän syöt, sitä enemmän laihdut. Ja jos syöt munkin, pari grillimakkaraa jne, lihominen on taattu juttu.

Vähimmässäkään määrin ei otettu huomioon esim. sitä, mitä nykyteollisesti valmistettu ruoka tekee aineenvaihdunnalle. Vain kalorit ratkaisevat. Hirveä paradoksi tuossa sekin, että professori on toiminut lihavuustutkijana yli 30 vuotta, ja ihmiset vaan lihoo. Hei haloo, voisko oikeasti ajatella, että ne suositukset kevyttuotteista voisi kenties olla vääriä, aineenvaihduntaan haitallisesti vaikuttavia jne. Mistähän johtuu nykyinen diabetesbuumi? Entä kilpirauhasen vajaatoimintaan sairastuneiden hurja määrä? Näitä voisi vähän kans miettiä, eikä hutkia asiaa pelkän kaloriteorian valossa.

Muistan, kun aikoinani olin Painonvartijoissa nuorimman lapsen syntymän jälkeen. Siellä vakaasti sanottiin ja opetettiin, että aineenvaihdunnan hitaus-väittämä on vain laiskan ihmisen tekosyy olla laihtumatta. Katsottiin vain kaloreita, ja mitä alhaisemmat, sitä parempi. Sillähän laihtuu. Vähimmässäkään määrin ei mietitty, millainen ruokavalio sopii kunkin ihmisen aineenvaihduntaan ja onko kehossa esim. ravinnepuutoksia. Ei myöskään sitä, miten erittäin niukkakalorinen dieetti vaikuttaa esim. kilpirauhasen toimintaan, joka on melko keskeinen aineenvaihduntaan vaikuttava elin. Nythän siitäkin on tullut tietoa, että erittäin niukkakalorinen ruokavalio voi aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa monella eri tavoin. Monella lihavalla on ongelmia myös verensokerien kanssa. Kun koko ajan mahaan tyrkätään vähäkalorisia,  runsashiilarisia ruoka-aineita, se nostaa verensokeria. Tällaisen annoksen jälkeen insuliinitaso nousee. Laihtuminen tyrehtyy monella. Ja saattaapi nostaakin painoa, kuten monella on käynyt.  Yksi tärkeä juttu on pitää verensokeritaso suunnilleen samassa normaalitasossa ilman suuria heittelyitä. Se edesauttaa painon putoamista. Stressikin on jäänyt artikkelista mainitsematta. Stressi nostaa kortisolitasoja ja taas laihtuminen vaikeutuu. Samoin lyhyet yöunet, riittämätön uni on jäänyt mainitsematta, samoin muutama muukin muuttuja. Suokaa anteeks taas tämä hieman kärjekäskin viestini. Turinatyylillä kuitenkin tässä edelleen jatketaan. Jos joku on kiinnostunut teoriapuolesta, siihen kannattaa ehdottomasti tutustua. Mä jätän tuon teoriapuolen sen paremmin hallitseville ja keskityn vain ihmettelemään elämän kummallisuuksia laihdutuskeskusteluun liittyen.

Laitan vielä tähän alle hs:n tekstin kokonaisuudessaan, kun nuo tuppaavat aina välillä häviämään netistä. Muutaman kerran minunkin blogissani linkkaamille jutuille on näin käynyt. Katsokaa, ihmetelkää ja kyseenalaistakaa.  Aika hepponen juttu, sanoisin. Missä on mietteet kehon ravinteiden saamisesta jne.?  Saapi sitä noinkin uskoa, miten tuossa jutussa asiaa käsiteltiin, jos haluaa.

Ylipainoisena pysyminen on kovaa työtä


Jos sinulla on viisi kiloa ylimääräistä, joudut heinäkuussa syömään muun ruuan lisäksi 22 grillimakkaraa vain pitääksesi läskisi tyytyväisinä. Jos syöt yhdenkin vähemmän, alat laihtua.

65
tuomas marttila
Professori Pertti Mustajoki on tutkinut ylipainoa yli 30 vuoden ajan. Viiden kilon ylipainon ylläpitämiseksi ihminen joutuu syömään kuukaudessa ylimääräistä noin 5 000 kilokaloria eli esim. 22 grillimakkaraa.
Professori Pertti Mustajoki on tutkinut ylipainoa yli 30 vuoden ajan. Viiden kilon ylipainon ylläpitämiseksi ihminen joutuu syömään kuukaudessa ylimääräistä noin 5 000 kilokaloria eli esim. 22 grillimakkaraa.
Myönnä pois: olet ylipainoinen. Et varsinaisesti paksu, muttet kyllä laihakaan. Hyvässä lihassa.
Jotenkin paino on vain hiipinyt ylöspäin. Töissä joku ostaa aina kahvipullaa pöytään. Pienistä jutuistahan se lopulta on kiinni.
Mutta ei peli ole menetetty. Kun ottaisi itseään niskasta kiinni, kyllä ne kilot rapisisivat. Siksi kaapissa on yhä ne vanhat farkut, joihin täytyy vielä joku päivä mahtua.
Periksi ei anneta.

Voit lohduttautua 
sillä, että olet hyvässä seurassa. Meitä ylipainoisia on Suomessa enemmistö.
Työikäisistä miehistä kaksi kolmesta ja naisistakin lähes puolet on ylipainoisia, kertovat ennakkotiedot tuoreesta Finriski 2012 -tutkimuksesta.
Ylipainoisella painoindeksi eli painon suhde pituuteen ylittää normaalipainon rajaksi asetetun luvun 25.
Meistä ylipainoisista suurin osa ei ole kovin lihavia, vaan painoindeksi jää alle 30:n. 180-senttinen mies painaa silloin enintään 97 kiloa. Lähes puolet suomalaismiehistä on juuri tätä tukevan tanakkaa porukkaa.
Keskimittainen 168-senttinen nainen on lievästi lihava, jos hän painaa 70–85 kiloa. Tähän joukkoon kuuluu naisista runsas neljännes. Naisista useampi kuin miehistä on siis normaalipainoinen, mutta lähes joka viides nainen onkin sitten reippaasti lihava.
On oikeastaan hassua puhua normaalipainosta, sillä epänormaalista on tullut normaalia. Monessa paikassa hoikka keski-ikäinen mies alkaa olla jo niin harvinainen, että sellaiseen kiinnittää huomiota. Pitäisikö normaalin rajaa höllentää?
Rajat ovat kuitenkin lääkärien asettamia ja perustuvat terveysriskeihin. Ylipaino aiheuttaa monenlaisia vaivoja, kuten diabetesta ja verenpainetta. Kuolemanriski alkaa kasvaa, kun painoindeksi ylittää 25:n ja hypähtää jyrkkään nousuun 30:n paikkeilla. Kuinka paljon ylimääräistä meissä suomalaisissa sitten on?
Sekin tieto löytyy uusista tutkimustuloksista. Ylipainoinen suomalainen – siis se puolet miehistä ja neljännes naisista – kantaa ihannepainoonsa verrattuna keskimäärin 14,3 kilon lisäpakkausta.
Siinä on aika paljon raahattavaa, mutta riittää siinä myös ylläpidettävää. Sillä läskiä täytyy ruokkia.
Kun ihmisen paino nousee, hän kuluttaa enemmän energiaa. Keskimääräistä vajaan 15 kilon ylipainoa täytyy ruokkia joka päivä noin 500 kilokalorin eli parin hillomunkin verran.
Kaksi hillomunkkia joka ikinen päivä – tai kaksi grillimakkaraa. Heinäkuun aikana normaalien syömisten päälle täytyy siis syödä 60 munkkia tai makkaraa pelkästään pitääkseen läskinsä tyytyväisenä. Muuten rasvasolut voivat äänestää jaloillaan ja muuttua takaisin sidekudoksen alkeissoluiksi eli fibroplasteiksi. Sitä kutsutaan laihtumiseksi.
Sama toimii tietysti myös toisinpäin – ja juuri se tekee laihduttamisesta niin pirullista. Lehdissä esitellään välillä sankarilaihduttajia, jotka ovat pudottaneet painostaan jopa 50 kiloa. Sellaisen painonpudotuksen jälkeen ihmisen energian-kulutus on vähentynyt pysyvästi peräti 1 700 kilokalorilla, koska hänen ei enää tarvitse syödä ruokkiakseen läskejään. Superlaihduttajan täytyykin lisätä rajusti liikkumistaan tai vähentää syömistään – muuten kilot alkavat kertyä takaisin. Lihominen ja laihtuminen ovat kumpikin yhtä helppoa.
Yksi painokilo vastaa noin 7 000 kilokaloria. Se on normimiehen kolmen päivän syöminen. Jos mies syö kolmen päivän ajan kaksi kertaa tavallista enemmän, hän lihoo kilon.
Se voi tuntua kovalta urakalta, mutta pitemmälle ajalle jaettuna homma helpottuu. Yksi painokilo on noin 28 hillomunkkia tai grillimakkaraa. Jos syö heinäkuun ajan joka päivä muun ruuan päälle yhden ylimääräisen munkin tai makkaran, lihoo loman loppuun mennessä kilon. Tällä menolla ihminen saa vähitellen kerätyksi itselleen sen 15 kilon ylipainon, ei kuitenkaan enempää, sillä siinä vaiheessa ihmisen energiankulutus on kasvanut tarpeeksi polttamaan herkuista saadut kalorit.
Samalla systeemillä siitä pakista pääsee tosin eroonkin. Jos pääsee.
Ihmisessä on nimittäin kiusallinen valuvika. Ihminen täyttyy ruuasta, mutta lihoo kaloreista. Siksi ihminen voi syödä todella paljon kaloreita, jos ne on pakattu vähän tilaa vievään muotoon. Sellaisia tilaihmeitä ovat varsinkin hyvin rasvaiset ruuat.
Erityisen petollisia ovat sokeroidut limsat ja mehut, sillä ne solahtavat karkuun vatsalaukusta, mutta kalorit eivät katoa minnekään. Aterian aikana juotu limsapullo ei vie tilaa ruualta vaan ruokailija syö saman verran kuin söisi muutenkin.
Samasta syystä on muuten turha laihduttaa juomalla kannukaupalla vettä ennen ruokailua. Ei se tunnu missään. Mutta vaikka me olemme ylipainoisia, on tässä hyviäkin uutisia: me emme liho enää!
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisee viiden vuoden välein tietoja suomalaisten lihavuudesta. Jo vuoden 2007 Finriski-tutkimus osoitti, että keski-ikäisten ja vanhojen lihominen oli pysähtynyt, mutta vielä silloin nuoret lihoivat yhä.
Vuoden 2012 Finriskiä ei ole vielä julkistettu. Suuret linjat kuitenkin tiedetään ja jotain pienemmistäkin. Tarjolla on kiinnostavaa tietoa.
Suomalaisten painoa on seurattu 1970-luvun alusta lähtien. Miesten painokäyrä on noussut koko 40 vuoden ajan. Sen sijaan naiset hoikistuivat 1970-luvulla. Sen jälkeen naisten paino kääntyi kasvuun, joka on jatkunut viime vuosiin asti.
Uusimman tutkimuksen mukaan lihominen on nyt pysähtynyt kaikissa ikäluokissa. Keskimäärin suomalaiset ovat jopa pikku hitusen laihtuneet.
Niin miehet kuin naisetkin ovat viidessä vuodessa kiristäneet vyötään: miesten keskimääräinen vyötärönympärys on lyhentynyt neljä milliä 96,1:een ja naisten peräti 1,2 senttiä 85,4:ään.
Pieniähän muutokset vielä ovat, ja tilastollisen virhemarginaalin puitteissa, mutta kun on kysymys laihtumisesta, silloinhan kaikki lasketaan.
Hyvistä tuloksista saadaan kiittää naisia, sillä miesten keskipaino on kohonnut, tosin vain aavistuksen. Erityisen kevyiksi punnittiin taas pääkaupunkilaisnaiset. Keskimittainen pohjoiskarjalainen nainen painaa nyt nelisen kiloa enemmän kuin yhtä pitkä helsinkiläisnainen.
Tärkeintä on kuitenkin se, että 1980-luvulla jyrkkään nousuun kääntynyt nuorten lihominen näyttää vihdoin loppuneen. Nuorten naisten vyötärönympärys on viidessä vuodessa jopa hiukan pienentynyt.
Nuorten miesten joukossakin lihominen on saatu pysähtymään, vaikka joukko pysyy yhä terveystutkijoiden murheenkryyninä: nuoret miehet syövät vihanneksia puolet vähemmän kuin samanikäiset naiset, mutta istuvat päivässä peräti 8,5 tuntia.
Juuri istumisesta on tullut terveystutkijoiden uusi kiinnostuksen kohde. On huomattu, että yli kuuden tunnin päivittäinen istuminen nostaa kuolemanriskiä, vaikka istuja harrastaisi yhtä paljon liikuntaa kuin muutkin.

Terveysviranomaiset eivät halua tuulettaa tulosta liikaa, ovathan suomalaiset yhä paljon paksumpia kuin takavuosina ja Euroopassakin tukevaa keskitasoa.
Siis keskitasoa. Usein kuulee väitettävän, että suomalaiset ovat yksi maailman lihavimista kansoista. Se on pelkkää pötyä.
Tutkijapiireissä uudet luvut ovat pienimuotoinen sensaatio, sillä Suomi on ensimmäisiä maita maailmassa, jossa lihominen on saatu taitetuksi. Aiemmin samanlaisia tuloksia on julkaistu Yhdysvalloissa, mutta amerikkalaiset ovat reippaasti lihavampia kuin suomalaiset.
Ei siis ihme, että Finriskin lihavuustutkimuksesta vastaavan dosentti Satu Männistön kalenteri täyttyy jo esityksistä kansainvälisissä konferensseissa. Männistö uskoo, että lihomisen pysäyttämisestä voi vielä tulla suomalaisille samanlainen success story kuin sydäntautien vähenemisestä ja kasvisten syönnin lisäämi-sestä aikaisemmin.
"Olemme tietysti iloisia, että lihavuuden kasvu on taittunut, mutta seuraavaksi haluamme olla ensimmäinen maa maailmassa, jossa lihavuus on selvästi kääntynyt laskuun", Männistö sanoo.
Tutkijoilla ei ole tarjota varmaa selitystä siihen, mistä lihomisen taittuminen johtuu. Yhdysvalloissa syiksi on tarjottu niin talouslamaa kuin geneettistä kyllästymisilmiötäkin: ruokaa on ollut jo pitkään tarjolla niin paljon, että kaikki, joilla on taipumusta lihomiseen, ovat lihomisensa lihoneet.
Männistön mielestä lihomiseen vaikuttaa niin monta asiaa, että yhtä yleispätevää selitystä on vaikea nimetä. Suomalaisten kohdalla selitystä voi kuitenkin hakea esimerkiksi napostelusta. Sokerijuomien, sipsien, karkin, jäätelön, alkoholin ja pikaruuan kulutus loikkasi 1980-luvulla uudelle tasolle, mutta viime vuosina mässytys on tasaantunut. Paino seuraa syömistä pienellä viipeellä, on sitten kysymys ihmisestä tai kansakunnasta.

Professori Pertti Mustajoki innostui tutkimaan lihavuutta yli 30 vuotta sitten, eikä malta lopettaa vieläkään, vaikka on jo jäänyt eläkkeelle Peijaksen sairaalan ylilääkärin virastaan. Hoitotyön ohessa Mustajoki on julkaissut niin vakavia kuin kevyitäkin kirjoja erikoisalaltaan. Viimeksi häneltä ilmestyi vuonna 2009 esseekokoelma Berliininmunkki ja muita kirjoituksia painonhallinnasta.

Nyt professorin edessä on kanelipulla. Istumme aurinkoisella terassilla Helsingin keskustassa. Ohi kävelee kesäisesti pukeutuneita ihmisiä, jotka ovat tutkimusten perusteella niitä kaikkein laihimpia suomalaisia. Silti monella näyttää olevan runsaasti ylikiloja.
"Onhan tämä välillä aika turhauttavaa. Kun aloitin lihavuustutkijana 1980-luvun alussa, lihavuuden riskit olivat jo hyvin tiedossa", Mustajoki sanoo. "Sen jälkeen ihmiset ovat lihoneet 30 vuotta, vaikka eivät he ole halunneet lihota. Ihmiset ovat yhteiskuntakehityksen uhreja."
Kirjassaan Ylipaino – tietoa lihavuudesta ja painonhallinnasta (2007) Mustajoki vertasi tilannetta vastamäkeen, jossa laihtumisen esteiksi on pantu muun muassa työelämän muutos, autoistuminen, viihdeteknologia, annoskokojen kasvu ja lihottavien ruokien mainostaminen. Niiden kaikkien kanssa ihmisraukka joutuu kamppailemaan, eikä saa tarpeeksi apua.
"Ensin voitaisiin panna kuntoon ruokapakkausten kalorimerkinnät sekä määrätä, ettei lihottavia ruokia saa mainostaa lapsille. Yhteiskunnan tulee suojella ihmisiä kaloreilta."
tuomas marttila
Viidentoista kilon ylipainon ylläpitämiseksi ihminen joutuu syömään kuukaudessa ylimääräistä noin 15 000 kilokaloria eli esim. 22 grillimakkaraa,28 maissintähkää ja 29 porsaankyljystä.
Viidentoista kilon ylipainon ylläpitämiseksi ihminen joutuu syömään kuukaudessa ylimääräistä noin 15 000 kilokaloria eli esim. 22 grillimakkaraa,28 maissintähkää ja 29 porsaankyljystä.

Mustajoen nimi esiintyy silloin tällöin laihdutusta käsittelevissä lehtijutuissa, mutta ei niin usein kuin voisi kuvitella. Hänellä ei nimittäin juuri ole uutta ja jännittävää kerrottavaa. Sitä samaa vain: ihminen lihoo, kun hän saa enemmän kaloreita kuin kuluttaa. Perusasia ei ole muuttunut miksikään.

Mutta jos siinä olisi koko tarina, tuskin lihominen olisi jaksanut kiehtoa Mustajokea näin pitkään. Ja tuskin se jaksaisi kiinnostaa kymmeniätuhansia lihavuustutkijoita – lääkäreitä, geneetikkoja, ravintotieteilijöitä, psykologeja ja yhteiskuntatieteilijöitä – ympäri maailmaa.
Koko tämän joukon tutkimusongelma on helppo määritellä, mutta vaikea ratkaista: vaikka ihmiset haluavat laihtua ja tietävät, mitä heidän pitäisi tehdä, miksi he eivät tee sitä?
Sen sijaan turvaudutaan tekosyihin ja yritetään päästä oikotietä onneen.
Kaikki ovat varmaan kuulleet esimerkiksi siitä, kuinka jotkut ihmiset voivat syödä vaikka kuinka paljon lihomatta, mutta toisten ei tarvitse kuin vähän vilkaista ruokaa, kun kiloja jo kertyy.
Kirjoissaan Mustajoki ampuu urakalla alas tällaisia uskomuksia.
Maailmassa ei Mustajoen mukaan ole tavattu yhtään ihmistä, joka lihoo, vaikka ei syö. Sen sijaan on tavattu hyvinkin monta ihmistä, jotka valehtelevat syömisistään tai syövät huomaamattaaan.
Kun ruokapäiväkirjojen kirjauksia on verrattu vastaajan energiankulutukseen, monen kohdalla on päädytty tilanteeseen, jossa jäljelle on jäänyt vain kaksi vaihtoehtoa: joko vastaaja on unohtanut mainita syömisistään – jopa puolet – tai sitten hän on ikiliikkuja.
Ikiliikkuja eli perpetuum mobile on laite, joka tuottaa enemmän energiaa kuin siihen pannaan sisään. Nykytieteen käsityksen mukaan sellainen ei ole mahdollinen.
Samanlainen mielikuvitushenkilö on Mustajoen mukaan "läpipasko", jonka läpi herkut kulkeutuvat jälkiä jättämättä. Normaalin ihmisen ohutsuoli imee käytännössä kaiken käyttökelpoisen ravinnon verenkiertoon. Kirurgin puukolla läpipaskon voi tehdä, mutta silloin vähintään kolmemetrisestä ohutsuolesta saa vatsaan jättää korkeintaan 45 senttiä.
Eivätkä isot luutkaan kelpaa tekosyyksi, kun paino ei putoa. Samanmittaisten ihmisten luiden paino voi poiketa korkeintaan pari kiloa. Jos tosiaan haluaa selityksen sille, miksi yksi voi syödä enemmän kuin toinen, kannattaa tarkastella kulutusta. On sohvaperunoita ja maratoonareita, mutta näiden väliinkin jää vissä ihmisissä on suuria eroja. Vilkas ja levoton ihminen voi pelkästään istumalla kuluttaa päivässä jopa 700 kaloria enemmän kuin rauhallinen viilipytty.
"Lihavuus on voitettavissa ilman nälkää. Riittää, kun vaihtaa muutaman vakioruokansa kevyempään, esimerkiksi kevytmaidon rasvattomaan maitoon sekä lisää vihannesten ja kasvisten syöntiä. Kammoksun ihmedieettejä ja elämäntaparemontteja", Mustajoki sanoo.
tuomas marttila
Kahdenkymmenen kilon ylipainon ylläpitämiseksi ihminen joutuu syömään kuukaudessa ylimääräistä noin 20 000 kilokaloria eli esim. 22 grillimakkaraa, 28 maissintähkää ja 29 porsaankyljystä. Lisäksi pitää juoda vaikkapa 42 tölkkiä keskiolutta.
Kahdenkymmenen kilon ylipainon ylläpitämiseksi ihminen joutuu syömään kuukaudessa ylimääräistä noin 20 000 kilokaloria eli esim. 22 grillimakkaraa, 28 maissintähkää ja 29 porsaankyljystä. Lisäksi pitää juoda vaikkapa 42 tölkkiä keskiolutta.
Kirjassaan Mustajoki käy läpi yleisimmät pikadieetit, joista muodissa on nyt hiilihydraattien välttäminen eli karppaus.
Karppaajat vähentävät sokerin, perunan ja leivän syöntiä, mutta täyttävät vatsansa esimerkiksi juustolla ja lihalla. Eikö rasva siis lihotakaan, jos se ei saa hiilihydraattia kyytipojakseen?
Lihottaa se. Karppaamisella sen enempää kuin millään muullakaan dieetillä ei tutkimusten mukaan ole mitään erityisiä laihduttavia ominaisuuksia. Kaikissa niissä laihtuminen perustuu siihen, että ihminen saa vähemmän energiaa. Kalorit taas vähenevät siksi, että laihduttaja joutuu karsimaan ruokavalikoimaansa.
Ihmisen ruokahalu on ruokalajikohtainen. Ihminen voi tulla kylläiseksi yhdestä ruokalajista, mutta jaksaakin taas, kun eteen tuodaan jotain uutta, esimerkiksi jälkiruoka. Jos saa syödä pelkkää leipää tai pelkkää lihaa tai pelkkää mitä tahansa, syömiseen kyllästyy nopeammin.
Karppaamalla siis laihtuu niin kuin laihtuu esimerkiksi Montignacin dieetillä tai Zone-dieetillä – mutta yleensä kilot palaavat dieetin jälkeen. Jos haluaa laihtua pysyvästi, ruokatapoja täytyy muuttaa pysyvästi. Mustajoen mielestä paras laihdutuskeino on vanha kunnon lautasmalli, jossa puolet lautasesta täytetään vihanneksilla.
Ja sitä lautastakin kannattaisi pienentää. Tutkimuksissa on havaittu, että suuresta pussista tai suuresta astiasta ihminen syö enemmän kuin pienestä. Jos haluaa laihduttaa, kannattaa vaihtaa pienempään lasiin, lautaseen ja haarukkaan.
Näin helppoa laihduttaminen siis on, suorastaan lapsellisen yksinkertaista. Tuleeko lihavuustutkijalle koskaan halua vähän ravistella ihmisiä?
Mustajoki katselee ohi kulkevia ihmisiä.
"Ei kaduilla kulkeminen minulle joka päivä tuskaa tuota, mutta silloin surettaa, kun näkee oikein lihavia lapsia ja teinejä. Heidät on tuomittu kömpelöön elämään." Niin, siinähän se on: maha, pakki, pötsi, fylli, makkara, kupu, mätisäkki. Siinä se on. Kokeilit niitä farkkuja. Ei vielätänä kesänä, mutta ihan varmasti seuraavana. Vuoden kuluttua.
Mutta ehkä meidän ei pitäisi tuomita itseämme liian ankarasti.
Vuonna 1908 Sigrid Sundström jätti Helsingin yliopistoon väitöskirjansa, jonka otsikko oli Untersuchungen über die Ernährung der Landbevölkerung in Finnland. Siinä hän osoitti, että sata vuotta sitten tavallisen maalaismiehen ravinto sisälsi päivässä 3 970 ja naisen 2 723 kaloria. Siinä sitä kului melkoinen vuori leipää, perunoita ja kastiketta. Kovan työn ansiosta ylipaino oli kuitenkin sata vuotta sitten harvinaista.
Sen jälkeen olemme koko ajan keventäneet syömistämme. Sadassa vuodessa kaloreista on matkan varrelle jäänyt jo nelisenkymmentä prosenttia. Se on paljon.
Liikkumisemme on kuitenkin vähentynyt vielä enemmän kuin syömisemme. Siksi olem-me lihoneet.
Tähän asti. Nyt näyttää siltä, että olemme vihdoin saapuneet käännekohtaan. Tarvitaan enää pieni loppurutistus.
Periksi ei anneta.



tiistai 16. heinäkuuta 2013

Pitkästä aikaa

Paljon, monta kuukautta on vierähtänyt viimeisestä blogikirjoituksestani. Kenties siksi, ettei tuntunut olevan mitään sanottavaa ja monta kirjoitustani koski noita lihavuusleikkauksia, joista ärsyynnyin ja ärsyynnyn edelleenkin. Toivottavasti se hypetys on vähän jo vaimennut. Toisaalta en aivan usko, koska monen monituisella keskustelupalstalla ihmisiä on menossa laihdutusleikkaukseen. Mutta tämä nyt tästä aiheesta.

Pitkästä aikaa käväsin täällä blogissani ja mitä huomasinkaan. Kävijämäärä on aivan huikea.

 Yli 10.000 käynyttä!  Ihan äimistyin tuosta lukemasta. Siis ihan huikeeta. Lämmin kiitos teille rakkaat lukijani, jotka olette jaksaneet käydä lukemassa, vaikka itse elinkin pitkän aikaa hiljaiseloa blogin suhteen. Tällaisesta lukija- ja seuraajamäärästä ilahduin suuresti. Taidanpa siis aktivoitua taasen, kunhan taas keksin jotain "jutunjuurta". :D

Mitäkö minulle kuuluu ja missä nyt mennään?

Taannoin kävin verikokeissa. Kakkosdiabeetikolle aivan huikeat verensokeriarvot. Paastosokeri 5.5 ja pitkäsokeri 5.4. Kohta kaksi vuotta olen ollut jo lääkkeetön. Lisäksi nuo sokeriarvot olivat täysin samat, kuin puoli vuotta sitten otetut. Kenties olisi aavistuksen varaa vielä pudota, mutta en valita näistäkään. Normaaliviitteissä kun ovat.

Edelleenkin noudatan vhh-ruokavaliota. Nyt hieman toisella painotuksella, kuin aikaisemmin ja kilpparivajeen vuoksi myös hiilarimäärä on noussut. Taisin aivan blogini alussa kertoa minulla olevan myös kilpirauhasen vajaatoiminnan. Sokeriarvot siis laskivat normaalitasolle melko nopeasti, mutta kilpparivajeesta johtuen, vai oliko vain tämä 50+ ikä, paino ei kovin nopeaa tahtia pudonnut. Nyt olen ottanut vähän uusia aseita käyttöön. Yksi välipala lisää päivässä, sitä kautta hieman lyhyemmät ruokailuvälit, sekä muutamia laadukkaita ravinnelisiä. Viimeisissä kilpirauhaskokeissa näytti jo arvojen selvää kohenemista. Myös peruslämpö aamulla ja illalla mitaten on noussut selvästi. Kohta ois rikottavana -10kg painonpudotus, mutta se on vajaan parin kilon takana. Viimeiset ajat ollaan tuossa haarukassa painon puolesta tahkottu. Toisaalta täytyy sanoa, ettei mulla ole ollut hirveän kiirettä tai edes huikaisevaa motivaatiota pudottaa painoa, kun sain nopeasti verensokerit hallintaan. Nyt kun yksi iso osa on selvästi kuosissa, pitää ottaa tuo painoprojekti taas uudelleen esiin. Nyt alkaa olla hienoista motivaatiota myös painoprojektin suhteen.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Ja taas kerran lihavuusleikkauksista

Jokusen kerran olen tässä blogissani vouhkannut laihdutusleikkausten järjettömyydestä. Nyt asiasta on tullut virallisempaakin tietoa, kuin pelkästään omat mutu-tuntumat, arvailut ja aiheen ympärillä mielen kiehuminen.  Kummallinen on artikkelin viimeinen loppulausuma, jonka mukaan jatkotutkimuksissa kannattaa keskittyä yksittäisten potilaiden leikkauksesta saamien terveyshyötyjen arviointiin kustannusten tarkastelun sijaan.

Mistä hitsistä sitä tietää, saisiko sitä itse hyötyä leikkauksesta vai kuuluisiko sitten siihen sakkiin, jonka leikkaus epäonnistuu? Kysynpähän vaan. Lisääntyvät leikkauskomplikaatioiden aiheuttamat sairaalahoitopäivät ei vakuuta leikkauksen tehokkuudesta tai turvallisuudesta, vaikka noita leikkauksia yritetään nykyisin väen väkisin suositella.

Vaikuttaa venäläiseltä ruletilta.

Lääkärilehti uutisoi:

  

Lihavuusleikkaus ei vähentänyt terveydenhuollon kustannuksia
Julkaistu 21.02.2013 11.04

Yksityisen sairasvakuutuksen korvauksiin perustuvan tutkimuksen mukaan lihavuuskirurgia ei ole vähentänyt Yhdysvalloissa leikkauksen jälkeisiä terveydenhuollon kustannuksia.
Jama Surgery -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan lihavuusleikkauksessa olleiden terveydenhuoltokustannukset eivät kutistuneet kuuden vuoden aikana samanpainoisiin verrokkeihin verrattuna.
Tutkimuksessa oli mukana 30 000 leikkauksessa ollutta ja saman verran ylipainoisia verrokkeja.
Analyysi on vuosilta 2002–2008. Tutkimusaikaan sairasvakuutukset korvasivat lihavuusleikkauksen, jos potilaan BMI oli ≥35 ja hänellä oli liikalihavuuteen liittyvää sairastavuutta tai jos potilaan BMI oli ≥40.
Tutkimuksessa oli mukana laparoskooppisesti ja avoleikkauksena tehdyt vatsalaukun ohitusleikkaukset, mahapantaleikkaukset ja muut rajoittavat toimenpiteet. Kuluina tarkasteltiin lunastettuja lääkereseptejä, terveydenhuollon vastaanottokäyntejä, sairaalakuluja sekä laboratorio- ja kuvantamistutkimuksia.
Leikatuista 80 prosenttia oli naisia ja heidän mediaani-ikänsä oli 45 vuotta. Ennen leikkausta ryhmien terveydenhuollon kulut olivat samanlaiset. Puolella potilaista oli korkea verenpaine ja noin neljänneksellä tyypin 2 diabetes.
Itse leikkaukseen ja sen jälkeiseen välittömään sairaalahoitoon liittyvät kulut olivat keskimäärin 29 000 dollaria (22 000 euroa), mutta tutkimuksessa vertailtiin sen jälkeisiä kuluja.
Tulosten mukaan lihavuusleikkauksessa olleiden terveydenhuoltokulut pysyivät tasaisina kuuden vuoden ajan leikkauksesta. Ensimmäisenä vuotena leikattujen kulut olivat keskimäärin 1 000 dollaria vähemmän kuin vertailuryhmän (8 905 dollaria vs. 9 908 dollaria).
Vertailuryhmään verrattuna leikattujen terveydenhuoltokulut olivat kuitenkin merkitsevästi korkeammat toisena ja kolmantena vuonna leikkauksesta. Ero tasoittui seuraavina vuosina.
Leikatuilla enemmän sairaalakuluja
Leikattujen reseptilääkekulut ja lääkärin vastaanottokäyntien kulut olivat alhaisemmat kuin vertailuryhmän, mutta heille kertyi enemmän sairaalakuluja. Tulosten mukaan leikatut olivat muita useammin sairaalahoidossa ruoansulatukseen liittyvien diagnoosien takia, joista suuri osa liittyi leikkauksen komplikaatioihin.
Vertailuryhmä oli taas useammin sairaalahoidossa sydän- ja verisuontitauteihin ja hengityselinten sairauksiin liittyen.
Tutkimuksen mukaan laparoskooppisessa vatsalaukun ohitusleikkauksessa olleiden kulut olivat alhaisemmat avoleikkaukseen verrattuna ensimmäisinä vuosina leikkauksesta, mutta ero tasoittui myöhemmin.
Tutkijoiden mukaan jatkotutkimuksissa kannattaa keskittyä yksittäisten potilaiden leikkauksesta saamien terveyshyötyjen arviointiin kustannusten tarkastelun sijaan.