lauantai 31. maaliskuuta 2012

LCHF-puuroa

Tykkään kovasti kaurapuurosta, jota aikaisemmin söin monena aamuna viikosta. Välillä tulee ihan puuroa ikävä. Sitten joskus tulee syötyä ja sen jälkeen vasta ikävä olo tuleekin, kun verensokerit pompsahtavat pilviin ja alkaa nukuttaa. Kun tavalliset kaurapuuroaamiaiset jäivät historiaan olo virkistyi selvästi.

Viime kesänä ostin Sofie Hexebergin kirjan ruoalla terveeksi. Tässä kirjassa oli ohje puurolle, johon tuli smetanaa, kermaa, carob-jauhetta jne. En nyt muista kaikkia aineita. Muutama kuukausi meni, ennen kuin viimein löysin Ruohonjuuresta carob-jauhetta. Laiskotti sen verran, ettei viitsinyt lähteä etsimään joka kaupasta. Lifesta kävin ensin kysymässä, mutta eihän siellä mitään ollut.

Tänään löysin toisen LCHF-puuron ohjeen. Mietin, kumpaa puuroa tekisin ja päädyin tähän jälkimmäiseen sen vuoksi, että toisessa ohjeessa näytti olevan proteiinia vähemmän.  Valintaan vaikutti se, että muuten proteiinimäärä olisi jäämässä melko alhaiseksi.


Valmis puuro vadelmilla.


 LCHF-Puuro

2 kananmunaa
1dl kuohukermaa
1 rkl kookosjauhoa
vaniljaa
kanelia
30 g voita 



Ensin laitoin kattilaan sulamaan voin miedolla lämmöllä. Sillä aikaa vatkataan munat ja kerma sekaisin vispilällä. Kookosjauho lisätään joukkoon myös vatkaten. Maustetaan vaniljalla ja kanelilla. Seos kattilaan ja sekoitetaan tovi. Kypsyy melko nopeasti. Puuro kipataan lautaselle. Päälle vielä voisilmä, kanelia, jos haluaa sekä keko vadelmia.  Hyvää oli. Seuraavalla kerralla taidan jättää kanelin pois, jos laitan marjoja ja kokeilen, miltä sellainen versio maistuu.  Sen verran tuhtia tavaraa oli, ettei meinannut kaikkea jaksaa syödä. Söin kuitenkin lautasen tyhjäksi. Veikkaanpa, ettei ole hetkeen nälkä.

Makrot: 
hiilarit 5g
proteiinia 17g
                                                                         rasvaa 71g



Munakoiso-halloumipaistos


Kamerasta löytyi tällainenkin ruoan kuvatus.  Mielettömän hyvää oli, pitääkin tehdä taas piakkoin uudelleen.  Tarvitaan munakoisoja pari kolme, halloumijuustoa, tomaattia, oliiviöljyä, yrttejä

Munakoiso siivutetaan pitkittäin. Siivuja kannattaa vähän itkettää, jotta saa nestettä vähemmälle ja siivuista tulee napakammat. Siivut kuivataan ja paistetaan nopeasti molemmilta puolilta paistinpannulla voissa, sen verran että munakoisot saa väriä. Voi vähän maustaakin mielen mukaan.
Munakoisoviipaleet ladotaan voideltuun uunivuokaan. Halloumi- ja tomaattisiivuja päälle. Mausteeksi jotain yrttimaustetta ja oliiviöljyä vähän perään. Paistetaan uunissa,  ööh, en muista. Varmaan joku 200 astetta ja sen verran, että näyttää ja tuoksuu hyvältä.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Aamulehti statiineista

 Viime aikoina on puhuttu paljon statiineista ja kolesteroleista. Surettaa oikein, kun ikäiseni naisihmiset surkuttelevat kolesterolejaan, jos kokonaiskole on yli 5.  Toinen surun aihe on LDL-kolesteroli, jota monet pitävät kaikkein pahiksena. Tämä arvo pitäisi olla monen mielestä tosi alhainen. Tällöin käy vain niin, että LDL-partikkeleista tulee pieniä ja tiukkoja, jotka ovat isoja höttöisiä hankalampia terveyden kannalta.

Minullekin työterveyslääkäri sanoi, että statiinit pitäisi aloittaa heti, kun on diabetes. Kakkosdiabeetikolla LDL pitäisi ajaa statiineilla maan rakoon, sanoi lääkäri.  Sanoin, että jos nyt katsotaan vielä. Lisäksi en suostu mihinkään kolesterolilääkitysehdotuksiin ennen kuin lääkäri suostuu mittauttamaan LDL:n partikkelikoot. Veikkaanpa, että siinä hötäkässä lääkärinkin mielipide statiineiden hyödyllisyydestä muuttuu.


Hirveää minusta on se, että statiineja määrätään kuin ruisleipää ja kappas kappas, sitä onkin nyt havaittu statiinien aiheuttavan diabetesta tai ainakin diabetesriskin kohoamista.

Taas tähän perään Aamulehden artikkeli kokonaan. Näistä kun ei koskaan tiedä, miten kauaa netissä ovat.

Hauska tuo artikkelin viimeinen lause: Hyvään hoitoon liittyy uusi haitta.  Onko se hyvää hoitoa, jos haitat ovat suuria ja hoidon seurauksena voi sairastua äärimmäiseen vakavaan sairauteen? 
Ihmettelen tuota logiikkaa suuresti. Kannattaa muutenkin lukea se Duodecimin artikkeli läpi. Siellä todetaan myös näin: "Tilanne tuntuu lähes paradoksaaliselta. Tyypin 2 diabetesta sairastavilla on suuri vaara sairastua sydänkohtaukseen, ja lisäksi diabeetikon valtimotauti on vaarallisempi kuin diabetesta sairastamattoman potilaan (Tikkanen 2007)".  Sanoisin, että vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Ainakin minä kakkosdiabeetikkona hoidan itseäni mieluummin vanhakantaisella diabeteksenhoidon ruokavaliolla, kuin lääketehtaiden kehittämällä oravanpyörällä.

 Aamulehti kirjoittaa statiineista
Päivitetty 22.3.2012 14:38, julkaistu 22.3.2012 14:33

Tieto vahvistuu: Statiinit aiheuttavat diabetesta

Kuva: JEAN MARC RAMEL
Aamulehti


Sydän- ja verisuonisairauksien ja kuolemien ehkäisyssä käytettävien statiinien haittoista on viime vuoden aikana saatu lisää tietoa. Nyt näyttää entistä selvemmältä, että nämä lisäävät disbetesriskiä. Statiineja käytetään verenkolesterolin alentamiseen.
Diabetesvaaran lisäksi statiinien haittojen puolella ovat myös lihasvaivat ja maksaentsyymiarvojen suurentuminen.
Statiinit vähentävät sydäninfarktin ja sydänkuoleman sekä myös aivohalvauksen vaaraa merkittävästi. Jos sydän- ja verisuonisairauksien riski arvioidaan merkittäväksi, statiinihoito on oikea hoito. Uusimman tiedon mukaan statiineja pitää käyttää mahdollisimman pieninä annoksina.
Statiinien tehoa voidaan lisätä yhdistämällä hoitoon toinen kolesterolilääke esimerkiksi etsetimibi tai kasvistanolia tai kasvissterolia sisältävä ravintoaine. Tällaisia ravintoaineita on eräissä terveysvaikutteisissa margariineissa, ruokaöljyissä sekä kalaöljyssä tai esimerkiksi pekaanipähkinöissä.
Jos sydän- ja verisuonitautien riski vaikuttaa pieneltä, riittää jos syö terveellisesti.
Uusista tutkimustiedoista kertoo Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim.Artikkelissa on läpikäyty korkean kolesterolin hoitoa koskevien suurten meta-analyysien tuloksia. Statiinien haitoista on parin viime vuoden aikana käyty väittelyä. Aiemmin suomalaisissa hoitosuosituksissa ei ole otettu huomioon diabetesriskiä.
Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim otsikoi artikkelinsa nyt: Hyvään hoitoon liittyy uusi haitta.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Iltalehti yllätti

Kerrankin positiivissävyinen juttu karppauksesta. Tuossa artikkelissa puhuttiin karppaajan kauppakorin hinnasta. Karppaaja - näin säästät satasia vuodessa . Tuossa kun tuota koria katsoo, ei taatusti lisää sitä mielikuvaa muna-pekoni-dieetistä, jonka mielikuvan media ja muutamat asiantuntijat karppauksesta ovat antaneet.
Tavallista, hyvää kotimaista lähi- ja perusruokaa perusraaka-aineista, josta turhat ravinneköyhät hötöt on karsittu pois. Sellaisena minä ja moni muu karppauksen näkee. Ja kuten tuosta Iltalehden jutusta näkee, karppaus ei tule edes kalliiksi. Korista kylläkin puuttuu rasvaosasto kokonaan, mutta se on sitten toinen juttu se.

Jutussa esiintyy sama heppu, jonka ravinnelaskelmia joskus löysin netistä. Ne jutut aikoinaan vakuutti minutkin siitä, että karppauksella ruuasta saa paljon ns. virallista ruokavaliosuositusta helpommin kehon kaipaamat ravinneaineet.  Hyvä esimerkki muuten nuo mielikuvat kuidusta.

Nuo hintavertailun vastaparit sen sijaan ovat melkoisen hauskoja. Jossain kohtaa käsittämättömiäkin.